Bruins-Red Wings: Rask vai ruotsalaiset?

NHL / Artikkeli
Red Wingsillä on edessään kova työ pysäyttää Carl Söderbergin ja muun Bruins-lauman lento.
Kuva © Getty Images
Boston Bruinsin voitettua koko runkosarja voisi luulla etenemisen avauskierrokselta olevan lastenleikkiä. Vastaan asettuu kuitenkin Detroit Red Wings, joka osoittautui vastaavassa tilanteessa vuosi sitten kaikkein kovimmaksi haastajaksi lopulta pyttyä nostaneelle Blackhawksille.

Pudotuspeliputki kasvoi Detroitissa jo käsittämättömäksi 22 vuoden mittaiseksi. Viimeaikoina polku on kuitenkin ollut täynnä kiviä ja käpyjä, ja olympialaistauon jälkeen punasiipien pidennetty kevät näyttikin lähes toivottamalta tavoitteelta. Maalinteko oli vaikeaa, ja maalivahdit Jimmy Howard ja Jonas Gustavsson kaipasivat vuorotellen karttaa räpiköidessään tolppien välissä.

Ruotsalaisista suurimman, Henrik Zetterbergin, jouduttua kesken maajoukkuepelien pitkälle levolle, nousi tukku maanmiehiä lopulta pelastamaan autokaupunki hädästä. Välillä nuori Gustav Nyquist voitti otteluita lähes yksinään, toisinaan tukea antoivat parhaansa mukaan muun muassa Daniel Alfredsson ja puolustaja Niklas Kronwall, jotka jakoivat ykkössijan joukkueen sisäisessä pistepörssissä. Sinikeltaiset värit täyttivät myös kolme seuraavaa paikkaa Nyquistin, Zetterbergin ja Johan Franzenin tehojen myötä.

Tilastovertailu RUNKOSARJASTA
Tilasto Bruins Red Wings
Voittosaldo 54-19-9 39-28-15
10 viimeistä 5-2-3 6-3-1
Maalisuhde 261-177 222-230
Ylivoima-% 21,7 % 17,7 % 
Alivoima-% 83,6 % 83,0 %
Corsi 5 vs 5 close 55,0 % 49,2 %
Fenwick 5 vs 5 53,4 % 51,5 %
Fenwick 5 vs 5 close 54,1 % 51,2 %
PDO close 102,7 101,4
Keskinäiset voitot 1 3

Kotiedulla sarjaan lähtevän Bruinsin tie läpi talven oli roskaisen polun sijaan silkkaa moottoritietä. Konferenssin eniten tehtyjä maaleja, vähiten päästettyjä ja koko liigan komein pistepotti asetteli Bostonilaisjoukkueelle selkeät ennakkosuosikin lähtökohdat pudotuspeleihin. Tuukka Raskista puhutaan yhtenä kovimmista ehdokkaista parhaan maalivahdin palkintoon, ja peräti kuusi Bruins-hyökkääjää rikkoivat 50 tehopisteen rajan, missä Red Wingsistä yksikään ei onnistunut.

Bruinsin peli oli voitokasta huimat 54 kertaa runkosarjan aikana. Fakta kuitenkin on, että runkosarjan neljästä kohtaamisesta punasiipien kanssa karhulauma poistui kolmesti häviäjänä. Bruins tulee pudotuspeleissä käyttämään omia vahvuuksiaan, kuten jatkuvaa pelinhallintaa fyysisyydellä ja suurta luottoa viimeisenä lukkona seisovaan Raskiin. Claude Julienin on kuitenkin selätettävä ne vaikeudet, jotka ovat tehneet Red Wingsin kohtaamisesta viimeaikoina joukkueelle hyvin kivuliaita.

Pudotuspelien untuvikot ja veteraanit

Bruins: Sarjan kannalta Bostonin mielenkiintoisimpiin untuvikkoihin kuuluu Reilly Smith, joka kohtaa sarjassa veljensä Brendan Smithin. Erikoista veljesparissa on se, ettei kaksikko ole pelannut jääkiekkoa joukkueessa edes junioriaikoina. Toinen runkosarjassa vakuuttanut nuori hyökkääjä on Carl Söderberg, joka Smithin tavoin nousi runkosarjassa Bruinsin ratkaisijoihin keräämällä mainiot 48 tehopistettä.

Tulokastähti Torey Krug ei ole täysi märkäkorva pudotuspeleissä, sillä Krug aloitti NHL-uransa viime kevään pudotuspeleissä tyylillä ja tehoilla. Liikkuva puolustaja pärjää luistelunsa ja kiekonkäsittelynsä ansiosta hyvin myös kovan karvauksen alla. Muuten runko on rakennettu lähimenneisyydessä voitetun Stanley Cupin ja viime kevään finaaliesiintymisen harteille. Lisäksi täksi kaudeksi hankittu Jarome Iginla on kerännyt 32 maalia ja 61 pistettä uransa 69:ssä pudotuspeliottelussa.

Red Wings: Kuten mainittua, joukkueen peli on keväällä levännyt useaan otteeseen 24-vuotiaan Nyquistin harteilla. Vielä tälläkin kaudella AHL:n puolella näyttöjä antanut ruotsalainen pelasi edelliskeväänä uransa ensimmäiset ottelut NHL:n pudotuspeleissä, mutta tällä kaudella odotukset häntä kohtaan ovat selvästi suuremmat.

Toinen pudotuspelimaailmassa yllättävän katsomaton kortti on lähes 1000 NHL-pelin veteraani David Legwand. Siirtotakarajalla Nashville Predatorsista hankittu Legwand on päässyt ennen 2000-lukua alkaneella NHL-urallaan vain seitsemän kertaa pudotuspeleihin, joista viidellä matka on tyssännyt ensimmäiseen kierrokseen. Synnyinkaupunkiinsa palanneelta 33-vuotiaalta vaaditaan nyt erityisen paljon vuosien varrella runkosarjassa nähtyä taistelutahtoa.

Mikäli joukkue haluaa tosissaan haastaa Bruinsin, on 35-vuotiaan venäläistaiturin, Pavel Datsjukin, onnistuttava kannattelemaan horjumattomasti autokaupunkia harteillaan. Koko uransa Red Wingsiä edustanut Datsjuk on pudotuspelikiekon asiantuntija, mutta suurin kysymysmerkki lepääkin miehen pelikunnon päällä. Loukkaantumisten saattelema runkosarja ei ole erinomainen lähtökohta pudotuspeleihin, mutta taikuri jos joku pystyy siitäkin huolimatta iskemään seuraavan vaihteen silmään.

Bruins voittaa...

Antti Wennström: Koska sillä on parempi maalivahti, syvempi hyökkäys ja kovempi puolustus kuin vastustajallaan. Se on liikaa jopa paineen alla ryhdistäytyvälle ja hyvällä pelitavalla jauhavalle joukkueelle kuten Red Wings. Bruins on idän ja kenties koko NHL:n ykkössuosikki Stanley Cupin voittajaksi. Bruinsilta löytyy syvyyttä, kovuutta, taitoa ja erityisesti roolipelaajia jokaiseen pelitilanteeseen.

Red Wings voittaa...

Miikka Heinonen: Jos Mike Babcock tietää karhulauman kaatamisen salaisuudet yhtä hyvin kuin runkosarjanäytöt antavat ymmärtää. Red Wingsin materiaali ei ole millään osa-alueella vastapuolta vahvempi, mutta joukkueesta löytyy yksittäisiä pelaajia, jotka pystyvät pudotuspelihuumassakin ratkomaan tasaisia otteluita.

Sotšissa valmentajat Claude Julien (toinen vasemmalta) ja Mike Babcock (keskellä) juhlivat saman penkin takana.
Sotšissa valmentajat Claude Julien (toinen vasemmalta) ja Mike Babcock (keskellä) juhlivat saman penkin takana.
Kuva © Getty Images

Ratkaisija ja joukkueen yllättäjä

Wennström: Rask pitää joukkueen pystyssä silloin, kun pelin ratkaisu venyy pitkälle. Kaksinkamppailu Raskin ja virkaveli Jimmy Howardin kanssa menee selkeästi Raskin eduksi. Howardin runkosarja oli muutamasta huippupelistä huolimatta erityisen vaikea, enkä millään jaksa uskoa Howardin nostavan tasoaan tässä sarjassa tarpeeksi.

Nuori puolustajalupaus Dougie Hamilton nousee myös esiin Bruins-pakistossa. Krug keräsi runkosarjassa enemmän tehopisteitä kuin Hamilton, muttei pidä unohtaa Hamiltonin kiekollista osaamista ja kykyjä. Peliminuutteja ei kerry yhtä paljon kuin Charalle, mutta Hamilton oli mies paikallaan myös runkosarjassa, jossa Bruins kärsi useamman runkopuolustajan loukkaantumisista. Muistakaa, tätä nuorukaista on verrattu Bobby Orriin

Heinonen: Joukkue nojaa ennen kaikkea Datsjukiin, mutta tarvitsee jokaisessa pelissä täyden panoksen myös Alfredssonilta ja puolustuksen johtohahmolta, Kronwallilta. Detroit on tarjonnut koko talven ajan erinomaisesti onnistumisen mahdollisuuksia tulevaisuuden nimille, joista moni onkin vastannut erinomaisesti huutoon.

Ensimmäistä NHL-kauttaan pelaava Riley Sheahan on kolmen ottelun maaliputkessa, ja kanadalaisella saattaa hyvinkin olla vielä yksi vaihde lisättävänä tosipeleihin. Muun muassa kahden slovakialaisnuorukaisen, Tomáš Jurčon ja Tomáš Tatarin, kanssa samassa kentässä pelanneelta Sheahanilta voi odottaa tehoja tosipeleissä juuri silloin, kun vastustaja keskittyy Datsjukin kaltaisten tähtien pimentämiseen.

Rask on osoittanut aiemminkin, ettei päätä palele tiukassakaan paikassa.
Rask on osoittanut aiemminkin, ettei päätä palele tiukassakaan paikassa.
Kuva © Getty Images

Arvio lopputuloksesta:

Wennström: Ei tämä sarja läpihuutojuttu ole, mutta runkosarjan tulokset voi unohtaa. Bruins rymistelee sarjasta jatkoon voittajana. Mike Babcock on Jack Adams -harkinnan arvoinen valmentaja, eikä jää tässäkään sarjassa sanattomaksi. Keskinkertainen materiaali ei vain enää riitä, sillä loukkaantuneiden runkomiesten paikkaajia ei ole tarpeeksi. Bruins jatkoon 4-1.

Heinonen: Kuten sanottua, Bruinsilla on valmiudet jyrätä vaikka kuinka monta vastaantulijaa, mutta Red Wings ei ole yksi heistä. Punapaidat laittavat Bruinsin ahtaalle pariinkin otteeseen, mutta materiaalin leveys ei riitä pitkän sarjan voittamiseen. Bruins etenee jatkoon voitoin 4-2.

» Lähetä palautetta toimitukselle