Boston Bruins ärjyy kaikilla sylintereillään ja kiitää kohti pudotuspelejä

NHL / Artikkeli
Tuukka Rask on viime aikoina esiintynyt Vezina-voittajan arvolle sopivin elkein.
Kuva © Getty Images
Boston Bruins on kiistatta tämän hetken kuumin NHL-joukkue. Tasaisesti tulosta tekevän ykkösketjun ja Tuukka Raskin mainioiden otteiden lisäksi joukkue käy tasaisesti kaikilla neljällä sylinterillään, mikä on mahdollistanut seurahistorian pisimmän pisteputken sitten kauden 1968−1969.

Boston Bruinsin alkukaudesta ei jäänyt montaa tarinaa aikakirjoihin painettavaksi. Ajoittain erittäin haluttoman oloisesti pelanneen Bruinsin peliä leimasi maalinteon tehottomuuden ohella toimimaton karvauspeli, minkä lisäksi avauspelaaminen oli ajoittain todella unista ja epätäsmällistä.

Seuran taaperrusjakson aikana myös monivuotinen luottomies Tuukka Rask joutui antamaan hetkellisesti tilaa voitokkaammaksi osoittautuneelle kakkosvahti Anton Hudobinille. Juuri venäläisvahdin vahvan kauden aikana marraskuussa Bruins alkoi hiljalleen kääntää kurssiaan kohti voittavaa jääkiekkoa. 

Joulukuussa vuoden 2014 Vezina-voittaja Rask kuitenkin parsi itsensä kokoon, mikä yhdessä joukkueen kokonaisvaltaisesti parantuneiden otteiden kanssa on lietsonut Bruinsin huikeaan sydäntalven vireeseen.

Viimeksi 14.12. pisteittä jäänyt bostonilaisryhmä onnistui haalimaan ennen tähdistöotteluviikonloppua pisteitä peräti 18 perättäisestä ottelusta, joissa yhteen pisteeseen on ollut tyytyminen neljässä kamppailussa.

Tällä hetkellä sekä Itäisen konferenssin että Atlantin divisioonan kakkosena Tampa Bay Lightningin perässä majaileva Bruins on petaamassa itselleen vahvoja asemia pitkää kevättä ajatellen.

Seurahistorian lehtien havinaa ja väkeviä lukemia

Edellisen kerran Bostonissa on todistettu 18 ottelun mittaista pisteputkea kaudella 1968-69, jolloin muuan Phil Esposito löi joukkoinensa tiskiin saldon 13-0-5 ja jolloin nykyinen Bruins-käskyttäjä Bruce Cassidy oli vasta 3-vuotias.

Kyseisellä Cassidyllä on joukkueineen mahdollisuus ylittää lapsuutensa aikaisten Bruins-ikonien saavutus ja napata sarjapisteitä 19. perättäisestä ottelusta ensi yönä, kun vastaan luistelee Anaheim Ducks.

Seurahistorian pisimpään pisteputkeen on kuitenkin vielä matkaa, sillä kaudella 1940−1941 Bruins-miehistö kykeni keräämään sarjapisteitä 23 peräkkäisestä ottelusta.

Joka tapauksessa tämän päivän Bruins on antamassa vahvoja näyttöjä kauden taittuessa kohti loppusuoraansa ja ennen kaikkea pudotuspelikarkeloita.

Bostonilaiset laukovat tällä hetkellä liigan kolmanneksi ahkerimmin, mikä on poikinut pidemmän päälle myös roppakaupalla onnistumisia: joukkueen sisäistä maalipörssiä 21 osumallaan johtavan Brad Marchandin johdolla Bruins tekee tällä hetkellä NHL:n viidenneksi eniten maaleja tasakentällisin.

Niin ikään ylivoimalla joukkueen suorittaminen edustaa liigan parhaimmistoa, sillä Bruinsin ylivoimakoneisto rankaisee vastustajiaan jäähyilystä viidenneksi tehokkaimmin.

Bruins ei kuitenkaan kontrolloi pelin virtausta ainoastaan laukauksin, vaan kykenee seuralle brändinomaisesti myös tukahduttamaan vastustajien hyökkäyspeliä ja pelaamaan nämä ulos parhailta laukaisupaikoilta.

Bruins onkin kiekonriistotilastolla mitattuna liigan eliittiä, minkä ohella olennaista on, että maalivahtitandem Rask-Hudobin joutuu kohtaamaan liigan vähiten laukauksia.

Kun kenttäpelaajat ovat tehneet kaikkensa maalien ehkäisemiseksi, on maalivahtien hoidettava urakka loppuun. Viimeisen reilun kuukauden aikana sekä Rask että Hudobin ovatkin vastanneet huutoon erinomaisesti.

Brad Marchandin johdolla Bruins tekee tällä hetkellä NHL:n viidenneksi eniten maaleja tasakentällisin.

Väkivahvalla maalivahtikaksikolla kohti kevättä

Kuten todettua, Raskin pelin taso ailahteli varsin vakavan oloisesti vielä alkukaudella, mutta joulukuusta lähtien savonlinnalainen on jälleen alkanut antaa katetta puheille, joiden mukaan kyseessä on yksi sarjan parhaimmista maalivahdeista. 18 pisteitä poikineesta ottelusta Rask on pelannut 13, joista voittoihin on päättynyt 11 kamppailua. Jatkoajalla Rask on joutunut taipumaan kahdesti. 

Noiden 13 ottelun aikana Raskille kirjattiin kyseisen ajanjakson neljänneksi kovin torjuntaprosentti 93,4 sekä toiseksi pienin ottelua kohti päästettyjen maalien lukema 1,81. Joulukuun lopussa hänelle merkittiin myös yksi nollapeli.

Vahvan jaksonsa myötävaikutuksella Raskin koko kauden kattavat tilastotkin ovat jälleen hilautuneet vertailua kestävälle tasolle, sillä yli 30 ottelua pelanneista veräjänvartijoista hänen ottelua kohti päästämiensä maalien määrä on liigan vähäisin lukemalla 2,16. 

Raskin torjuntaprosentti 92,2 on varsin esittelykelpoinen sekin, ja kyseisellä lukemalla Rask yltää liigan sijalle kuusi, kun vertailuun kelpuutetaan edelleenkin vain yli 30 kamppailua pelanneet maalivahdit.

Hudobinin torjuntavastuu sen sijaan on ollut marraskuun jälkeen vähenemään päin, mutta venäläinen on siitä huolimatta osoittanut asennetta silloin, kun on maalin suulle luistellut. Raskin tapaan Hudobin on ollut Bruinsin pisteputken aikana varsinaisella peliajalla taipumaton, ja viidestä hänen pelaamastaan ottelusta kahdessa Bruins on poistunut kaukalosta yhden pisteen kera. Voittopelejä on näin ollen siis kertynyt kolme.

Kyseisissä otteluissa Hudobin on kirjauttanut torjuntaprosentin 94,2 ja päästettyjen maalin keskiarvon 1,75, jotka ovat varsin kelpo lukemia − etenkin varamiehelle. Voidaankin siis todeta, että maalivahtiosastonsa puolesta Bruinsilla ei ole syytä huoleen, mikäli vain molemmat torjujat pysyvät terveinä.

Peli-ilmeensä löytänyt Rask janoaa vastuuta, ja sitä Cassidy hänelle ilman muuta antaa, mutta Bruins-miehistö voi luottaa niin ikään Hudobinin palvelevan yhteisen puolustuksen viimeisenä lukkona.

Danton Heinen on tottunut ensimmäisellä NHL-kaudellaan joukkuetovereiden onnitteluihin.
Kuva © Getty Images

Avainsana: tasaisuus − Bruinsin kone hakkaa kaikilla neljällä sylinterillään

Loppurutistusta ja häämöttäviä pudotuspelejä ajatellen on Bruinsin − tai minkä tahansa joukkueen − kannalta merkittävää, että mahdollisimman suuri osa kokoonpanosta kykenee pisteillään edesauttamaan kamppailua voitoista.

Tällöin luonnollisesti vältytään siltä pidemmän päälle kestämättömältä tilanteelta, että joukkueen pistetehtailu olisi kohtuuttomalla tavalla yksittäisten yksilöiden varassa.

Tulosvastuun jakautumisen suhteen Bruins on kuitenkin vahvoilla. Joukkueen ykköspistemiehet eivät edusta aivan liigan terävintä kärkeä, mutta olennaista onkin se, että vähintään kymmenen tehopistettä merkkauttaneita pelureita joukkueessa viilettää 15 kappaletta.

Yli 20 tehopisteen miehiäkin on yhdeksän, ja kyseinen joukko muodostuu paitsi hyökkääjistä myös puolustajista.

Tasainenkin joukkue tarvitsee kuitenkin suunnannäyttäjänsä, ja leijonanosan Bruinsin pisteistä onkin tehnyt luonnollisesti Marchandista, Patrice Bergeronista ja David Pastrnakista koostuva ykkösvitja. 

Omalla mielipiteitä jakavalla pelityylillään arvokasta työtä joukkueensa hyväksi tekevä Marchand pitää hallussaan joukkueensa pistekuninkaan titteliä 50 (21+29) tehopisteellään.

Kauden alla rahakkaan jatkosopimuksen tehnyt Pastrnak seuraa hyvänä kakkosena 46 (20+26) tehopisteen saaliillaan ja on tämän hetken pistetahdilla eittämättä parantamassa viimekautista 70 tehopisteen ennätystään, mikä varmasti miellyttää jatkopahvia tarjonnutta seurajohtoa.

Heinen, Bruinsin neljännen kierroksen varaus kesältä 2014, on pelaamassa aivan loistavaa tulokaskautta kirkkaimpien tähtien takana.

Tunnollinen kahden suunnan sentteri Bergeron on ketjukaverereidensa tapaan osallistunut pistetalkoisiin tehoin 20+22 ja on siten parantamassa tulostaan viime kauteen nähden.

Puolustusvelvoitteidenkaan ei voida väittää juuri tehoilusta kärsineen, sillä asiaan ainakin suuntaa antava tehotilasto näyttää lukemaa +24, joka oikeuttaa pääsyn liigan kärkinelikkoon.

Vahvasti luisteleva, karvaava ja kiekollisestikin taitava kolmikko on elimellinen osa Bruinsin peliä paitsi tasaviisikoin myös ylivoimalla, ja kaikkien kolmen nimet komeilevatkin sekä  joukkueensa tasaviisikoin että ylivoimalla tehtyjen pisteiden pistetilaston kärjessä. Tämän lisäksi Marchand ja Bergeron kellottavat myös alivoimaminuutteja.

Bruinsin peli ei kuitenkaan ole täysin riippuvainen ykköspyssyistään huolimatta heidän runsaasta vastuustaan niin tasaviisikoin kuin erikoistilanteissakin.

Orastavana merkkinä tästä voidaan pitää viime viikolla Ottawa Senatorsia vastaan pelattua ottelua, jossa pelikiellon vuoksi sivussa olleen Marchandin tilalle nostettiin erinomaista kautta alemmissa ketjuissa pelannut Danton Heinen.

Heinen, Bruinsin neljännen kierroksen varaus kesältä 2014, on pelaamassa aivan loistavaa tulokaskautta kirkkaimpien tähtien takana ja on tähän mennessä summannut tehot 11+22, joiden myötä hän on myös joukkueensa neljänneksi paras pistemies sekä tulokkaiden pistepörssin viides.

Heinen on myös osoittanut arvonsa ylivoimalla, sillä vähän reilut kaksi minuuttia ylivoima-aikaa peliä kohden kellottava nuorukainen on takonut pisteistään 10 (1+9) ylivoimalla.

Tulokkaista myös Jake DeBrusk on antanut vahvoja näyttöjä kakkosketjussa David Krejcin (8+16) ja Ryan Spoonerin (7+11) rinnalla ollen paitsi ketjunsa tehokkain myös joukkueensa kuudenneksi paras pistemies 25 (11+14) tehopisteen pistepotillaan.

Haalariosastokin ansaitsee toki tulla mainituksi. Erityisesti Riley Nash on takonut viime kauteen (7+10) verrattuna mehevät tehot 7+15, joiden ohella hän on merkittävä osa joukkueensa alivoimakoostumusta.

Nashin ketju, johon vakiintuneesti ovat kuuluneet myös David Backes (8+11) sekä jo aiemmin mainittu Heinen, on jalkavana ja pisteisiin kykenevä kentällisenä ollut merkittävä osa Cassidyn peluutusta ja tarjonnut mahdollisuuksia peluutuksen varioimiseen.

Pisteiden tekemisen lisäksi ikäisekseen erittäin kypsää puolustuspelaamista esittävän sekä hyvin luistelevan McAvoyn tulisi ehdottomasti kuulua kevään Calder Trophy -spekulaatioihin.

Puolustuksen ykkösnyrkissä rinnakkain uusi ja vanha osaaminen

Kuluvalla kaudella Bruinsin pakistosta yksi on pistänyt silmään ylitse muiden: Charlie McAvoy. Erittäin väkevää tulokaskautta harmillisten sydämen rytmihäiriöiden ilmaantumiseen saakka pelannut amerikkalaisnuorukainen ehti tammikuun 20. päivään mennessä takoa kiitettävät 25 (5+20) tehopistettä, minkä ohella peliaikaa kertyi veteraani Zdeno Charan (4+9) pakkikaverina varsin runsaasti.

McAvoy ehtikin vakiinnuttaa asemansa joukkueen peliaikaperintöprinssinä Charan jälkeen kellottamalla keskimääräisen lukeman 22.48 ottelua kohden. Muun muassa Olli Juolevin takaa 14. sijalta toissa kesän varaustilaisuudessa varattu McAvoy on kuulunut myös Bruinsin ylivoiman vakiokalustoon.

Pisteiden tekemisen lisäksi ikäisekseen erittäin kypsää puolustuspelaamista esittävän sekä hyvin luistelevan McAvoyn tulisi ehdottomasti kuulua kevään Calder Trophy -spekulaatioihin − vaikka edes haastajana enimmän huomion vieville Brock Boeserille ja Matthew Barzalille.

Nuoret McAvoy ja  Torey Krug (7+21) hoitavat pitkälti Bruins-ylivoiman viivamiehen tehtävät, joista Bruinsin pitkäaikainen työjuhta Chara on siirtynyt syrjään. Joukkueensa eniten peliaikaa kellottava slovakkijärkäle on kuitenkin edelleenkin joukkueensa alivoiman sielu pelaten niin ikään miesvajaalla lähes neljä minuuttia ottelua kohti.

Puolustusvelvoitteet ovat muutoinkin hoituneet tällä kaudella tuttuun ja taattuun tyyliin, josta antaa osviittaa NHL:n tehotilaston kakkossija lukemalla +25. Vähätellä ei pidä myöskään Charan mentoroinnin vaikutusta, josta nuori ja lupaava McAvoy muiden ohella pääsee illasta toiseen ammentamaan oppia.

Beantownissa kirjoitettaneen kohta historiaa uusiksi

Boston Bruinsin otteet henkivät lupauksia pitkästä keväästä. Joukkueen tulosyksiköt suorittavat tasaisen varmasti, ja nuoret lupaukset nostavat samalla profiiliaan − valmiina astumaan esiin, mikäli veteraanien askel alkaa ontua. Olennaisinta onkin se, että ratkaisuvoimaa on tällä hetkellä tarjolla laajalta rintamalta. 

Otteiden tasaisuuden ohella juuri laaja materiaali on ensiarvoisen tärkeää pudotuspeliriehan lähestyessä ja alkaessa.

Mikäli koko kokoonpano − Raskista Marchandiin ja kumppaneihin − jatkavat nyt nähdyllä tavalla vielä tähdistöottelutauon jälkeenkin, voidaan joukkueen pisteputkiennätystä käsittelevä historiankirjan sivu kirjoittaa pian uusiksi. Tämän ohella voidaan mahdollisesti suoda pieni ajatus häämöttäville pudotuspeleillekin. 

Tilastot:

NHL.com
Hockey-reference.com

» Lähetä palautetta toimitukselle