Bobby Orrin omaelämäkerta jäi vaisuksi ja värittömäksi

NHL / Artikkeli
Legendaarisen puolustajan tarina jäi kaipaamaan värikkyyttä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
NHL-kaukaloista Bobby Orr muistetaan huikean taitavana ja näyttävänä pelaajana. Omaelämäkertaansa puolustajalegenda ei valitettavasti ole saanut puhallettua samanlaista henkeä.

Bobby Orrin omaelämäkerta "Minun tarinani" alkaa kertaamalla legendaarisen puolustajan saavutuksia, kuten kahdeksan peräkkäistä valintaa Norris Trophy -voittajaksi, kaksi NHL:n pistepörssin voittoa ja kaikkien aikojen nuorimpana valinta Hockey Hall of Fameen.

Alkusanojen jälkeen ilmiömäiseen, mutta polvivaivojen takia jo 31-vuotiaana päättyneeseen, uraan ei kirjassa juuri palatakaan. Toki Orr kertaa uransa vaiheet, mutta keskittyy joukkueisiin, pelikavereihin ja valmentajiin matkan varrella.

Itse olisin toivonut pääseväni lukemaan legendan itsensä kommentteja, kuinka tuollainen dominointi puolustajan tontilta oli mahdollista. Ainoa, mitä Orr tehoistaan toteaa, on kiitos valmentajille, jotka antoivat hänen pelata vahvuuksillaan.

Elämäkerran haamukirjoittajana toiminut entinen NHL-pelaaja Vern Stenlund kertoo kirjan lopuksi, että Orr ei halunnut kirjassa itseään kuvattavan saavutusten kautta. Stenlundin mukaan itsestään puhuminen oli Orrille suuri haaste.

Orrin vaatimattomuus välittyykin kirjasta jopa keskeisenä teemana.

Vaatimattoman pelaajan upea ura

Kirjan aluksi Orr keskittyy kertomaan lapsuudestaan ja perheestään. Vanhemmiltaan saama kasvatus ja arvomaailma kulkevat mukana kerronnassa myös halki NHL-uran.

Kiekkouraansa Orr kertaa pieteetillä painottaen työnteon ja sitoutumisen merkitystä. Arvostusta ja kiitoksia Orr jakaa auliisti niin pelaajille kuin valmentajille, muun muassa Don Cherryä puolustajalegenda käsittelee kokonaisen luvun verran.

Saavutuksillaan ja ennätyksillään Orr ei tosiaan retostele, mutta pettymykset nostetaan avoimesti esille. Orrin ensimmäisillä NHL-kausilla Boston Bruins oli jo lähellä Stanley Cupia, mutta neljännellä kaudellaan 1969-70 hyökkäävä puolustaja pääsi juhlimaan mestaruutta iskettyään itse ratkaisevan maalin.

Legendaariseen ratkaisumaaliinkin Orr suhtautuu vaatimattomasti, samoin kuin sen kunniaksi pystytettyyn patsaaseen.

Suurin pettymys Orrin uralla oli kuitenkin polvivaivat, minkä vuoksi kanadalainen joutui lopettamaan uransa jo 31-vuotiaana vuonna 1978. Lopettamista edeltäneellä kaudella Orr ei edes pelannut, vaan yritti kuntouttaa polveaan.

Orrin kertoman mukaan polvissa oli ongelmaa lähes koko ammattilaisuran ajan. Silti Orr pelasi puolustajana mielettömän tehokkaan uran ja mullisti puolustajien pelaamisen − vaikka legenda ei suostukaan tästä kunniaa itselleen ottamaan.

Paketoituaan uransa Orr kuvailee, kuinka on pelaamisen jälkeen ollut tekemisissä jääkiekon kanssa. Puolustajalegenda myös tiivistää jääkiekon muutosta hänen elinaikanaan ja jakaa muutamia kehitysehdotuksia nykykiekon parantamiseksi.

Kirjan ehkä mielenkiintoisinta antia on Orrin seikkaperäinen kertomus, kuinka hän − ja monet muut − tulivat pelaaja-agentti Alan Eaglesonin huijaamiksi. Tällaisia jääkiekkoilijan ammatin varjopuolia harvemmin paljastetaan, ainakaan tässä mittakaavassa.

Orrin "Lentävästä maalista" tehty patsas Bruinsin kotihallin edessä.
Orrin "Lentävästä maalista" tehty patsas Bruinsin kotihallin edessä.
Kuva © Getty Images

Keskinkertainen elämäkerta oli pettymys

Jääkiekkoilijan elämäkertana Orrin kirjoittama "Minun tarinani" on keskinkertainen. Tarinan sijaan keskiössä on enemmän se, mitä Orr ajattelee ja haluaa sanoa.

Tämä on kuitenkin juuri se versio, jonka Orr itse on halunnut kertoa. Haamukirjoittaja Stenlundin mukaan Orr vastusti ajatusta elämäkerrasta pitkään eikä kokenut, että hänen tarinassaan olisi mitään mielenkiintoista.

Kirjaa lukiessa tuli väkisinkin mieleen, että Orrin urasta olisi joku muu kuin Orr itse saanut aikaiseksi vetävämmän tarinan − esimerkiksi haastattelemalla Orrin sijaan tämän pelikavereita. Vaikka Bruins-legenda ei pidä saavutuksiaan ja ennätyksiään mielenkiintoisina, monet kiekkofanit ovat niistä kiinnostuneita.

Yksi negatiivinen piirre kirjassa oli myös lukuisat kirjoitusvirheet. Isossa teoksessa virheiltä on hankala kokonaan välttyä, mutta suomennoksessa niitä oli niin paljon, että väkisinkin välittyi vaikutelma hätäisesti ja kovalla kiireellä kyhätystä teoksesta.

Itselleni Orr on jotenkin myyttinen hahmo, koska en ehtinyt nähdä legendan pelaavan, eikä videoista välity sitä samaa tunnelmaa, jonka Orr sai mullistavalla pelityylillään aikaan.

Siksi päällimmäinen tuntemus Orrin elämäkerran luettuani on pettymys.

Bobby Orr (2016): Minun tarinani. Suom. Teemu-Pekka Tuominen. Minerva Kustannus. 301 s.

» Lähetä palautetta toimitukselle