Blackhawks - Bruins: Rotat hiirten perässä

NHL / Artikkeli
Vain kaksi joukkuetta on jäljellä.
Kuva © Getty Images
NHL-kauden huipennuksessa kohtaavat Chicago Blackhawks ja Boston Bruins. Edellisten kierrosten perusteella selkeitä akilleen kantapäitä ei löydy edes Blackhawksin alakerrasta. Sarjan voitto ratkaistaan siinä, kumpi menettää malttinsa aikaisemmin.

Konferenssifinaaleihin tasaisista lähtökohdista vastustajiaan kaatamaan lähteneet Boston Bruins ja Chicago Blackhawks kampesivat itsensä finaaliin lopulta yllättävän selkeästi. Kahdella ensimmäisellä kierroksella molemmat joukkueet ehtivät kertaalleen olla jopa selkä seinää vasten.

Tiukin paikka Bruinsille nähtiin pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, kun Toronto Maple Leafs oli selättää Bostonin ennen seitsemännen pelin ihmenousua. Kyseisen pelin jälkeen pudotuspelit ovat olleet karhulaumalle yhtä marssia menestystä ja kunniaa kohti. Ensin kaatui New York Rangers 4-1 ja sitten Penguins 4-0.

Bruins jätti idän ennakkosuosikkina pidetyn Penguinsin nuolemaan näppejään totaalisesti. Pingviinien ennakkoon tulivoimainen hyökkäys tukittiin ja karvattiin tähtimiesten osalta nollille. Penguinsille ei jäänyt mitään selittelyn varaa. Bruins pärjäsi sekä maalikilpailussa että viivytystaisteluissa.

Blackhawksille ensimmäisen kierroksen Minnesota Wild oli pelkkä suupala. Detroit Red Wings onnistui kuitenkin haastamaan Blackhawksin sen omilla aseilla. Kiekkokontrollin ja fyysisen pelin painopisteet kääntyivät, ja lopulta Blackhawks ehti käydä selkä seinää vasten ennen nousuaan 1-3-tappioasemasta sarjan 4-3-voittoon.

Los Angeles Kingsin piti pistää Chicago ahtaalle. Toisin kuitenkin kävi. Kings ei saanut horjutettua Blackhawks-puolustusta fyysisellä pelillään. Lopulta myös kysymysmerkiksi leimattu Corey Crawford onnistui Jonathan Quickia vastaan niin hyvin, että maalivahtia on paha leimata heikkoudeksi myöskään finaaleissa.

Rask ja Crawford, kumpi on kumman haastaja?

Huikeaa ja isojen poikien leikkeihin läpilyönyttä kevättä pelaava Tuukka Rask on finaalien ainoa suomalaispelaaja. Eleettömästi ja ilman romahduksia pelannut savonlinnalaiskasvatti on rastittu lieväksi suosikiksi myös maalivahtivertailussa.

Selkeää syytä suosikkiasemalle ei suoritusten valossa ole. Pudotuspeleihin pienenä kysymysmerkkinä saapunut Crawford on pudotuspeleissä vain tiukentanut otettaan. Finaalisarjan alkaessa Crawford on pikemminkin paljon tasaisemman ja varmemman oloinen kuin pudotuspelien alkaessa.

Yksi syy Raskin suosikkiasemaan on pelityylissä. Siinä missä Rask liikkuvana maalivahtina käyttää enemmän nopeutta ja refleksejä, on Crawford vähemmän mediaseksikäs ja eleetön "pönöttäjä" maalinsa suulla.

Tähän mennessä Crawford on joutunut torjumaan kaksikosta vähemmän kiekkoja. Tilanne voi muuttua, mikäli Bruins saa häirittyä Blackhawksin hyvin pelannutta puolustuskuusikkoa.

Pääseekö Kane rokottamaan?
Pääseekö Kane rokottamaan?
Kuva © Getty Images

Ottavatko rotat hiiren kiinni?

Yksi valtava syy Blackhawksin menestykseen on ollut joukkueen loistavasti onnistunut puolustus. Siinä missä joukkueen hyökkäyksestä löytyy myös alisuorittajia, eivät edes Nick Leddy tai Michal Rozsival ole aiheuttaneet Blackhawksille määräänsä enempää harmaita hiuksia.

Puolustus keskittyy kiekon liikuttamiseen ja hyvään sijoittumiseen. Fyysiseen pelin suhteen ainoa todellinen pelote on Brent Seabrook. Mikäli pakisto saadaan ahdistettua kulmapainiin ja omassa päädyssä vääntämiseen, on joukkue isoissa ongelmissa.

Puolustuksen arveltiin olevan haavoittuvainen jo Kingsiä vastaan, mutta toisin kävi. Nyt vastassa on vielä liikkuvampi ja fyysinen joukkue, joka voi ajaa myös Niklas Hjalmarssonin ja Johnny Oduyan sortumaan aiempaa enemmän virheisiin. Bruinsin rotat pyrkivät paljastamaan hiiret vastustajan puolustuksessa.

Brad Marchandin kaltaiset nopeat Bruins-hyökkääjät eivät hiillosta ainoastaan puolustajia. Peluutuksen onnistuessa osansa rottailusta saa varmasti myös kapteeni Jonathan Toews, jonka hermoja koeteltiin jo Detroitia vastaan. Marchandin eleisiin voi vastata Andrew Shaw, joka on lupaava tapaus nousemassa NHL:n parhaiden ärsyttäjien joukkoon.

"What? What? What?"

Mikä on sitten Bruinsin se osa, johon Blackhawks voi iskeä? Vikkelän oman pään pelin ohella joukkueen tulee onnistua hyökkäysten rytmittämisessä. Se on osa-alue, jossa Penguins tai Rangers ei onnistunut Bruinsia vastaan ollenkaan. Keskialueen tukkoon pistävää Bruinsia on päästävä haastamaan jokaisella kaistalla, koko kentän leveyttä hyväksikäyttäen.

Blackhawksin toiveet lepäävät siinä, että se pääsee "kuskin paikalle" keski-alueella. Hyökkäysalueelle päästessään Patrick Kane, Patrick Sharp ja kumppanit voivat kyllä haastaa kenet vain – jopa Zdeno Charan. Siinä missä fyysisessä pelissä Charalle ei kukaan pärjää, löytyy Kanelta juuri oikeanlaista asennetta kaivaa maalipaikka tyhjemmästäkin tilanteesta.

Joukkueen pettymyksiin kuuluvat loukkaantumisista kärsinyt Dave Bolland sekä vaisusti pelannut Viktor Stålberg. Jälkimmäisen kohdalla pelit tökkivät niin pahasti, että finaalien alla harjoituksissa miehen on korvannut nyrkeistään paremmin tunnettu Brandon Bollig.

Bruinsilta alisuorittajia ovat maalien valossa edelleen Jaromir Jagr ja Tyler Seguin. Jagrin peli on parantunut pudotuspelien myötä, mutta lisäpisteet finaalissa kirkastaisivat kevään suoritusta vielä kummasti.

Rauhallinen Rask on Bruinsin luottomies.
Rauhallinen Rask on Bruinsin luottomies.
Kuva © Getty Images

Sekoittavatko ketjumuutokset omat vai vieraat?

Joel Quenneville sekoitti finaalisarjan alla ketjuja muutenkin oikein urakalla. Aikaisemmassa vaiheessa yhteen palautettu pakkipari Duncan Keith - Brent Seabrook oli yksi syistä, miksi Blackhawks on nyt finaaleissa.

Nyt muokatuista ketjuista nousee esiin etenkin kolmosketju Brandon Saad – Bolland – Andrew Shaw, joka voi onnistuessaan olla mainio "rottaketju" vastaamassa Bruinsin huutoon.

Tuore ykkösketju muodossa Sharp – Toews – Marian Hossa puolestaan voisi toimia jopa jarrumielessä David Krejcin johtamaa Bruins-ykköstä vastaan. Kakkosketju muodossa Bickell – Michal Handzus – Kane puolestaan roolittuu luontevasti, jos Bickell pääsee tekemään tilaa Kanen viimeistelylle. Handzus on ollut Blackhawks-kevään hahmoja. Jämämiehenä täydennykseksi hankittu pelaaja on pelannut kakkoskentän keskellä upeaa kevättä.

Bruinsilla tehonyrkki on edellä mainittu ykkösketju. Krejcin rinnalla jatkavat Nathan Horton ja Milan Lucic. Yhdessä kolmikko on muodostanut pudotuspelien tehokkaimman kolmikon. Anteeksipyyntöjä ei ole luvassa nytkään, sillä tämä trio osaa pelata nopeasti ja kovaa.

Krejcille menestyksen salaisuus on ollut se, että mies malttaa nyt oikeasti ampua kohdalleen osuneita kiekkoja. Tuloksena miehelle on kertynyt 21 pistettä tähän mennessä.

Syvyyspelaajissa muutos nähtiin Bruinsin osalta pakon sanelemana. Kiekon jalkaansa saanut Gregory Campbell huilaa loppukevään, vaikka jaksoi jalka murtuneena vetää onnettomuusvaihtonsa hammasta purren. Tilalle nostettu Kaspars Daugavins on sähäkkä ja pirteä, mutta Campbellin kaltainen karvaaja ja aloitusspesialisti latvialainen ei ole.

Kiekkokontrolli vastaan hermokontrolli

Henkien taisto näyttelee suurta roolia panosten kovetessa. Niin myös tässä sarjassa. Fyysisellä pelillä väsyttämisen ja psyykkaamisen lisäksi vastustajaa voi häiritä myös kärsivällisellä kiekonkäsittelyllä.

Se on myös Blackhawksin toivo. Joukkueen pitää saada teräshermoiselta vaikuttava Bruins sortumaan jäähyihin ja yliyrittämiseen, jos Blackhawks liikuttaa kiekkoa peliään sujuvasti Bruins-alueelle.

Muussa tapauksessa Bruins ottaa ohjat ja ilmestyy kukoksi Blackhawksin tunkiolle. Peluutuksen suhteen vastustajan hermoja osaa koetella Bruins-luotsi Claude Julien, joka peluuttaa maltillisesti myös jarrumiehiään vastustajan tähtiä vastaan. Tämä luo uskoa leveään joukkueeseen, jossa ratkaisuhetkillä kentälle uskalletaan periaatteessa heittää mikä ketju tahansa.

Quennevillen pitää osata pelata tätä peliä ainakin siinä tapauksessa, että Toewsin peli meinaa särkyä vastustajan hiillostukseen. Kokonaan toinen asia on, kummasta tulee siinä tapauksessa kissa ja kummasta hiiri, tai Marchandin kohdalla rotta.

Ottelusarjan kotonaan aloittava Blackhawks tarvitsee hyvän alun sarjaan. Joukkue on vaarassa joutua alakynteen heti, jos se joutuu ottamaan riskejä hyvin tilaisuuttaa kyttäävää Bruinsia vastaan. Johtoasemaan päästessään Bruinsia on vaikea suistaa raiteiltaan, sillä joukkue kääntää riskialttiit hyökkäykset hyvällä prosentilla pois omasta päädystä ja vastahyökkäyksiksi.

Conn Smythe -palkinnon eli pudotuspelien parhaan pelaajan palkintoon ovat tällä kertaa vahvimmin ehdolla Bostonilta Krejci, Rask ja Chara. Chicagon pelaajista suurin suosikki on Crawford, mutta myös Bickellin, Keithin ja Hossan osakkeet ovat olleet nousussa.

Arvio: Blackhawks voittaa toisen kotiotteluistaan, mutta sarjan venyessä Bruins onnistuu horjuttamaan Blackhawks-puolustusta ja avainpelaajia aktiivisella myllytyksellään peli peliltä enemmän. Crawfordin maalilla nähdään enemmän liikennettä kuin aiemmissa sarjoissa. Ottelut ja sarja venyvät, kunnes Bruins nostaa Stanley Cup -kannua voitoin 4-2. 

» Lähetä palautetta toimitukselle