Avangard Omsk − Summasen paluu

KHL / Artikkeli
Summanen palaa seuraan, jossa hän menestyi edelliselläkin kerralla.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Lounais-Siperiassa sijaitsevassa Omskin miljoonakaupungissa pelaa vuonna 1950 perustettu Avangard Omsk, joka kuuluu KHL:n suurimpiin seuroihin. Tällä kaudella suurseuraa johtaa taas Raimo Summanen.

Sarjan suurimpiin seuroihin kuuluvalla Omskilla on myös yksi sarjan suurimmista jäähalleista, johon mahtuu yli 10 000 katsojaa. Valtavista resursseistaan huolimatta se ei ole onnistunut voittamaan vielä kertaakaan Gagarin Cupia. Paluun seuraan tehnyt päävalmentaja Raimo Summanen vei Omskin voiton päähän mestaruudesta kaudella 2011-12. Hänellä jäi tuolloin työ kesken ja nyt tulisieluinen päävalmentaja tuli saattamaan sen päätökseen.

Seuran viime kausi oli täysi fiasko. Kausi lähti alamäkeen jo kesällä, kun seuran taustalla tapahtui määräysvaltaan vaikuttaneita muutoksia. Tämä sotki pelaajahankintoja. Joukkue oli syyskaudella koko KHL:n huonoimpia. Runkosarjan jälkimmäisellä puoliskolla joukkue oli puolestaan huikeassa vedossa pelillisesti ja yksi koko sarjan parhaista joukkueista. Siitä huolimatta kausi päättyi itäisen konferenssin kymmenennelle sijalle ja seura jäi ensimmäistä kertaa KHL:n historiassa pudotuspelien ulkopuolelle.

Tulevaan kauteen vaativat Omsk-fanit haluavat nähdä joukkueen palaavan huipulle. Ainakin pelaajamateriaali on sellainen, että Omsk voi taistella KHL:n mestaruudesta. Summanen teki Omskissa erittäin kovaa jälkeä edellisellä visiitillä. Hän sai silloin joukkueen runkosarjassa aivan käsittämättömään lentoon ja Omsk oli todella lähellä mestaruuttakin - yhden voiton ja kahden maalin päässä. Hän tietää, mitä KHL:ssä menestyminen vaatii.

Maalivahdit:

Konstantin Barulin

Eduard Reizvikh

Omskin äärimmäisen sekavasta viime kaudesta kertoo jotain sekin, että seuran maalilla torjui kauden aikana peräti kuusi eri maalivahtia. Syyskaudella Teemu Lassila kadotti täysin itseluottamuksensa ja pelasi kaukana omasta tasostaan. Hänen tekemisestään näkyi koko seuran sekava tilanne. Lassila kuitenkin ehti pelata esimerkiksi Novokuznetskissa yhden erinomaisen kauden. Olosuhteet taisivat vain olla äärimmäisen hankalat.

Tulevaan kauteen seuralla on riveissään viime kaudelta tutut nuoret Eduard Reizvikh (23v) ja Denis Kostin (19v), jotka saavat erinomaista oppia seuran palkkaamalta maalivahtivalmentaja Jussi Parkkilalta. Parkkila on tehnyt KHL:ssä erinomaista työtä vuosien ajan. Nuoresta kaksikosta Reizvikh oli hyvä jo toissa kaudella, mutta pelasi viime kaudella pääosin farmissa. Kostinin otteet KHL:ssä olivat viime kaudella todella epävarmoja.

Seuran uusi kasvo on KHL:n tähtimaalivahtien joukkoon vuosia kuulunut Konstantin Barulin. Vuoden 2012 maailmanmestari Barulin on pelannut korkealla tasolla viisi viimeistä kautta KHL:ssä kolmessa eri seurassa. Hän sai Kazanissa viime kaudella todella kovan nuoren haastajan Emil Garipovista, joka nousi Barulinin tasolle ja pelasi jopa paremmin.

Barulinilta puuttuu himoittu Gagarin Cupin voitto − kertaalleen hän on tosin finaaleissa ollut Atlantin kanssa. Hän on edelleen tähtikategorian maalivahti, johon Omsk ei kaadu. Seuran maalivahtivalmentaja Parkkila ei ole outo mies Barulinille, sillä he tekivät Atlantissa aikanaan yhteistyötä.

Barulinin takaka kakkosvahdin paikka taitaa mennä Reizvikhille, joka näytti toissa kaudella pärjäävänsä KHL:ssä. Kyseessä on hyvin liikkuva varsin pienikokoinen maalivahti, joka kehittynee tulevalla kaudella Parkkilan opeissa.

Omskilla on nyt huippuluokan ykkösvahti Barulinin tultua seuraan.

Barulin on tuttu useista arvokisoista.
Barulin on tuttu useista arvokisoista.
Kuva © Timo Savela

Puolustajat:

Erik Gustafsson (SWE) - Denis Kuljaš

Miroslav Blatak (CZE) - Nikita Pivtsakin

Kristian Kudroc (SVK) - Kirill Ljamin

Maksim Gontšarov - Jevgeni Kulik

Omskin puolustukseen on tullut kesän aikana muutama uusi kasvo: Erik Gustafsson, Kristian Kudroc ja Spartakissa lupaavasti esiintynyt nuori puolustaja Jevgeni Kulik. Slovakkipuolustaja Ivan Baranka on ainut selkeä menetys, joten puolustus on vahvistunut kesän aikana.

Seuran kahdesta NHL-kesähankinnasta Philadelphiassa viime kaudella 31 peliä pelannut Gustafsson on se nimettömämpi. Hän tuo vahvaa luisteluvoimaa, hyvää kahden suunnan pelaamista ja erinomaista kiekollista osaamista puolustukseen. Ruotsalaiselle on tarjolla varmasti iso rooli ylivoimalla. Hänellä on kaikki eväät nousta sarjan tähtikaterogian puolustajien joukkoon ja olla samalla todella korkealla pakkien pistepörssissä. Gustafsson on maailmanmestari toissa keväältä.

Vuosia KHL:n huippuseuroissa kovaa jälkeä tehnyt tulisieluinen Denis Kuljaš oli viime kaudella Omsk-puolustuksen selkäranka. Isokokoinen puolustaja on vahva fyysisessä pelissä ja hänellä on myös todella painava laukaus. Kokeneen Kuljašin taso ei aivan riitä MM-tasolla Venäjän joukkueeseen. Myös hänen tempparamenttinen luonteensa on voinut olla esteenä sille, että alla on vain yhdet MM-kisat ja nekin vuosikymmenen takaa. Monipuolinen huippupakki teki viime kaudella tehot 11+11=22.

Slaaviverta takalinjoille tuovat Miroslav Blatak ja Kristian Kudroc. Blatak on 32-vuotias puolustaja, jolta löytyy kaikenlaisia titteleitä. Hän on maailmanmestari (värisuorakin löytyy), KHL-mestari, Tšekin Extraliigan mestari ja RSL-mestari. Kiekollisesti taitava ja sulavasti luisteleva puolustaja tuo voittamisen kulttuuria seuraan. Blatakilla on lisäksi painava laukaus ja hyvä pelikäsitys, Ominaisuudet, jotka tekevät hänestä vaarallisen pelaajan hyökkäyssuuntaan ja ylivoimalle.

Yli kaksimetrinen Kudroc aloitti viime kauden Sibirissä ja lopetti sen Barysissa. Ura Omskissa alkoi karmealla tavalla, kun harjoituspeleissä tullut päähän kohdistunut taklaus sai miehen menettämään tajuntansa vaihtopenkillä, jonne hän pääsi vielä luistelemaan taklauksen jälkeen. Tilanne näytti hetken todella pahalta ja slovakki joutuikin jäämään pidemmäksi aikaa Astanaan, jossa turnaus pelattiin. Hän ei missään nimessä saanut lentää heti vakavan loukkaantumisen jälkeen takaisin Omskiin. Toipuessaan jäähyherkkä Kudroc tulee olemaan vahva puolustaja, jolla on painava laukaus.

Gustafsson saa oivan paikan nousta ykkösriviin.
Gustafsson saa oivan paikan nousta ykkösriviin.
Kuva © Timo Savela

Omskin viime kauden luottopakkeihin kuuluivat todella lahjakas 23-vuotias Nikita Pivtsakin ja viisi vuotta vahnempi Kirill Ljamin. Pivtsakin on kolunnut kaikki Venäjän juniorimaajoukkueet ja voittanut mestaruuden U20 MM-kisoissa vuonna 2011. Hän on Omskin oman juniorimyllyn A-luokan tuotantoa. Pivtsakin on laadukas yleispuolustaja, joka on vahva kiekollisena ja kiekottomana. Hän kantoi jo viime kaudella isoa vastuuta.

Seuraa viimeiset kolme kautta edustanut Ljamin on puolustaja, jollaista jokainen KHL-joukkue tarvitsee. Hän on isokokoinen, fyysinen, kovaa taklaava ja kiekkojen eteen kroppaa surutta laittava pelaaja. Terrierimäinen, hyvin liikkuva puolustaja lukee peliä erinomaisesti ja on isäntä omassa päässä. Hän ei ole Omskissa pelatessaan ollut niitä eniten peliaikaa saavia puolustajia, mutta on kakkos- tai kolmospakkiparissa erittäin luotettava puolustaja.

Puolustusta täydentävät kesken viime kauden hankittu fyysinen Maksim Gontšarov ja Spartakista saapunut nuori Jevgeni Kulik. 25-vuotias ja toista sataa kiloa painava Gontšarov on hankkinut kovuutta AHL:ssä, jossa hän pelasi kaudet 2010-13. Hänen kovasta pelistään kertoo jotain sekin, että viime kauden jäähypörssissä vain Jevgeni Artjuhin oli edellä.

Omskilla on vahvistunut huippuluokan puolustus, josta löytyy erinomaista fyysistä ja kiekollista osaamista. Puolustus on aivan koko KHL:n parhaita, jos Gustafsson on lopulta onnistunut huippuhankinta. Ruotsalaiseen kohdistuvat varmasti suuret odotukset, vaikka seuralla on ilman häntäkin kovan luokan puolustus. Kudrocin tilanne on epäselvä kovan kolauksen jäljiltä.

Hyökkääjät:

Aleksandr Perežogin - Vladimir Sobotka (CZE) - Aleksandr Popov

Denis Paršin - Anton Kurjanov - Sergei Širokov

Nikolai Lemtjukov - Tom Wandell (SWE) - Sergei Kalinin

Andrei Ivanov - Ivan Neprjajev - Vladimir Pervušin

Omskin puolustus- ja maalivahtipeli ovat sarjan terävintä kärkeä, mutta hyökkäyksessä ei ole syvyyttä aivan samalla lailla kuin parhaimmissa sarjan hyökkäyskalustoissa. Omskin hyökkäys näyttää kuitenkin erinomaisesti roolitetulta, joten vaikka se ei paperilla näytä kovimmilta, voi jäällä tilanne olla toinen.

Hyökkäyksen tähtikaksikkona nähdään Aleksandr Perežogin - Aleksandr Popov, jotka ovat muodostaneet vuosia Omskille pelottavan tutkaparin. Kaksinkertainen maailmanmestari Perežogin on todellinen teräsmies, sillä hän ei ole montaa peliä joutunut jättämään kuuden KHL-kautensa aikana väliin. Viime kaudella maaliahne hyökkääjä teki tehot 16+20=36 ja voitti Omskin sisäisen pistepörssin. Hänen maalikeskiarvonsa kautta kohden on 18,5 maalia. Se kertoo hyökkääjän olevan huippuluokan maalintekijä. Hän on nopea, vahva, hyvä kiekonsuojaaja, taitava ja kovalla rannelaukauksella varustettu hyökkääjä, jolta voidaan odottaa jälleen paljon.

Perežoginin tutkaparina nähdään varmasti tulevallakin kaudella Popov, jonka tasosta jotain kertoo se, että hän mahtui talvella Venäjän olympiajoukkueeseen mukaan. Keväältä 2012 hänellä on taskussaan myös maailmanmestaruus ja kisojen pistepörssin kuudes sija. Hän muodosti Jevgeni Malkinin kanssa kisojen vaarallisimman tutkaparin. Viime kaudella tehot 15+19=34 tehnyt pienikokoinen hyökkääjä on todella taitava, nopea ja arvaamaton. Lisäksi Popovilla on erinomainen pelikäsitys sekä syöttötaito. Popov on pelannut kaksi viimeistä kautta sentterinä, mutta Summasen viime visiitillä hän pelasi paljon laitahyökkääjän tontilla ja saattaa olla sillä paikalla tulevallakin kaudella. 34-vuotias konkarihyökkääjä on todellinen seuraikoni, sillä hän on edustanut koko uransa Omskia.

Kesän isoin kala tarttui verkkoon St. Louis Bluesista, kun NHL:ssä viime kaudella 61 peliin 33 pistettä tehnyt tšekkisentteri Vladimir Sobotka tarttui seuran syöttiin. Sobotka on ollut vakiokasvo viime vuosina St. Louisin riveissä ja häneltä pitää odottaa paljon KHL:ssä. Hän on erittäin monipuolinen sentteri, joka tulee varmasti olemaan KHL:n parhaita aloittajia. Hyökkäyksen ulkomaalaisosastoa edustaa myös ruotsalaishyökkääjä Tom Wandell, joka pelasi Dallas Starsissa vakituisesti kaudet 2009-13. KHL:ssä hänen esityksensä ovat olleet vielä kahden kauden näyttöjen perusteella varsin vaatimattomia.

Sergei Širokov ja kesän uusi hankinta Denis Paršin tuovat hyökkäykseen terävimpään kärkeen lisää tasoa. Širokov on tuore maailmanmestari viime keväältä, jonka lisäksi saavutuksiin kuuluu maailmanmestaruus keväältä 2012. Hän on todella nopea luistelija, erittäin energinen, röyhkeä ja vahva kaksinkamppailuissa. Monipuolinen huippuhyökkääjä saapui kesken viime kauden TsSKA:sta ja pelasi kauden jälkimmäisen puoliskon Omskissa.

Paršin on Širokovin tavoin 28-vuotias. He pelasivat TsSKA:ssa vielä toissa kaudella, jota Paršin edusti yli kymmenen kautta putkeen. Paršin on tehnyt kovaa jäljeä KHL:ssä läpi uransa, mutta hän on jäänyt syystä tai toisesta suurimpien valokeilojen ulkopuolelle. Viime kaudella nopea laitahyökkääjä teki Torpedossa 46 peliin tehot 15+18=33 ja oli joukkueensa ehdottomia huippuhyökkääjiä. Pienikokoinen hyökkääjä on taitava, hyvä yksi vastaan yksi -tilanteissa ja hän hakeutuu erinomaisesti maalipaikoille.

Širokov yritti aikanaan läpimurtoa myös Vancouver Canucksissa.
Širokov yritti aikanaan läpimurtoa myös Vancouver Canucksissa.
Kuva © Timo Savela

Sobotkan ja Wandellin lisäksi senttereiksi on tarjolla Anton Kurjanov ja TsSKA:sta hankittu Ivan Neprjajev. 31-vuotias Kurjanov on edustanut käytännössä koko uransa Omskia, vaikka aloittikin viime kauden Traktorissa, jossa peli ei kulkenut ollenkaan. Sieltä Kurjanov palasi kesken kauden Omskiin. Hän on maailmanmestari keväältä 2009. Kurjanov on pienikokoinen ja hyvin liikkuva sentteri, jolla on hyvä mailatekniikka. Hänen uransa on ollut hieman alamäessä viimeiset vuodet. Neprjajev on vahva kahden suunnan sentteri, mutta sitäkin parempi alivoimapelaaja. Tärkeä pelaaja joukkueelleen.

23-vuotias Omskin oma kasvatti Sergei Kalinin on tuore maailmanmestari viime keväältä. Syy miksi Kalinin nähtiin MM-kisoissa on hänen erinomainen asenteensa ja nopeutensa. Kyseessä on erittäin työteliäs ja varsin taitava pelaaja, joka raataa hullun lailla joukkueensa eteen. Tälläisiä pelaajia Venäjän maailmanmestariksi valmentanut Olegs Znaroks arvostaa. 17 pistettä viime kaudella tehnyt hyökkääjä voi pelata sentterinä tai laidalla. Hän osaa ottaa Omskin yleisön haltuun, jonka seuran kotipelejä seuraavat tulevat huomaamaan.

Hyökkäystä täydentävät muun muassa Nikolai Lemtjukov, Andrei Ivanov, Denis Kazionov, Vladimir Pervušin ja Jevgeni Mozer. Kauden alla Summasta kehunut huipputaitava Lemtjukov on ollut urallaan aivan liian tehoton taitoihinsa nähden. Hän on edustanut kolmen viimeisen kauden aikana peräti seitsemää eri seuraa. Saanee alkukaudesta mahdollisuuden näyttää taitojaan, mutta tuskin saa säännöllistä vastuuta. Työteliäitä hyökkääjiä seuralla riittää alempiinkin ketjuihin.

Omsk saa kasaan kaksi erinomaista kärkiketjua ja alempiinkin ketjuihin riittää vielä työteliäitä, nopeita ja taitavia pelaajia. Sentteriosasto on laadukas. Seuralla on ketjuhahmotelman muodossa neljä todella vaarallista laitahyökkääjää ja maailmanmestariakin riittää viekä alempiin ketjuihin. Summanen on ilmeisesti saanut vaikuttaa pelaajahankintoihin, sillä sen verran hyvältä joukkue näyttää.

Yhteenveto:

Viime kauden katastrofin jälkeen Omsk lähtee kiillottamaan kilpeään. Se palkkasi seuran kertaalleen finaaleihin vieneen Summasen takaisin päävalmentajaksi, ja nyt seurassa janotaan KHL-historian ensimmäistä mestaruutta. Barulinin myötä seuralla on huippuluokan maalivahti, puolustus on todella laadukas ja hyökkäyksestä löytyy ratkaisuvoimaa sekä erinomaista työmoraalia. Omsk kuuluu näistä lähtökohdista ehdottomasti joukkueisiin, jotka ovat vahvoja mestariehdokkaita. Seura oli jo viime kauden lopulla pelillisesti koko KHL:n parhaita joukkueita.

Arvio:

Taistelee Ufan kanssa divisioonansa voitosta. Eväitä on voittaa jopa itäinen konferenssi. Sijoille 1-4.

» Lähetä palautetta toimitukselle