Antti Raannasta vihdoin ykkösmaalivahti - "Pidimme häntä potentiaalisimpana vaihtoehtona"

NHL / Artikkeli
Antti Raannalla riittää työnsarkaa tulevalla kaudella.
Kuva © Getty Images
Antti Raanta on kovaa vauhtia matkalla suomalaiseksi tähtivahdiksi. Raumalaislähtöinen veskari on tulevalla kaudella Arizona Coyotesin ykkösmaalivahti.

Päivämäärä 23.6.2017 oli käänteentekevä päivä Antti Raannan NHL-uralle. New York Rangers nimittäin lähetti tuolloin hänet sekä ykkössentterinsä Derek Stepanin Arizona Coyotesiin vaihdossa ensimmäisen kierroksen varausvuoroon ja puolustaja Anthony DeAngeloon.

Vaihtokaupan myötä Raanta astuu suuriin saappaisiin − hän on tulevalla kaudella ensimmäistä kertaa uransa aikana NHL-seuran ykkösmaalivahti. Rangersissa kyseistä roolia ei olisi ollut tarjolla.

Tuleva kausi on Raannan viides taalakaukaloissa. Raanta siirtyi Chicago Blackhawksiin vuonna 2013 voitettuaan Suomen mestaruuden Porin Ässien riveissä. Hänet valittiin Liigassa kyseisellä kaudella niin runkosarjan kuin pudotuspelienkin arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Neljällä NHL-kaudellaan 28-vuotias Rauman Lukon kasvatti on pelannut yhteensä 94 ottelua, joista hän on voittanut 47. Raannan torjuntaprosentti NHL:ssä on 91.7 ja päästettyjen maalien keskiarvo 2.32.

"Haluan vain kehittyä paremmaksi. Jokainen päivä on työpäivä. Se on minun mentaliteettini."

Viime kaudella Raanta oli suuressa roolissa Rangersin pudotuspelipaikan varmistamisessa. Lundqvistin loukkaantuessa Raanta joutui astumaan erittäin suuriin saappaisiin, eikä pettänyt. Raannan NHL-kausi sisälsi 30 ottelua tilastoin 16-8-2. Mies pelasi myös neljä nollapeliä.

− Olen viimeisen parin vuoden aikana tuntenut löytäneeni tasaisuuden peliini, Raanta kertoi Arizona Sportsille.

− Olen päästänyt helppoja maaleja ja pelannut huonoja eriä, mutta se kuuluu elämään ja pääsen niiden ylitse. On upea mahdollisuus päästä ykkösmaalivahdiksi ja olen siitä äärettömän innoissani.

Raanta oli haluttua tavaraa aavikolla

Coyotes päätyi kesäkuun puolivälissä kovaan ratkaisuun, kun se kauppasi pitkäaikaisen ykkösmaalivahtinsa Mike Smithin Calgary Flamesiin. Uudelleenrakennusprosessia viimeistelevän arizonalaisseuran täytyi tehdä muutoksia maalinsuulleen, joista olisi hyötyä pitkällä tähtäimellä.

35-vuotias Smith ei ollut sellainen jo pelkästään ikänsä puolesta. Kanadalaisveskari on jo nähnyt parhaat päivänsä ja hänen epätasaisuutensa on varmasti jokaisen vähääkään Coyotesin otteita seuraavan tiedossa.

Coyotesilla on reservissään lupaavia maalivahteja, kuten Louis Domingue, Marek Langhamer ja Hunter Miska, mutta ainakaan toistaiseksi heistä ei ole ottamaan ykkösmaalivahdin vastuuta NHL-tasolla. Niinpä seuran toimitusjohtaja John Chaykan täytyi lähteä etsimään uutta veräjänvartijaa muualta.

Kesän markkinoilla oli tarjolla lukuisia maalivahtivaihtoehtoja niin vaihtokauppojen, vapaiden agenttien kuin laajennusvaraustilaisuudenkin kautta. Chayka työryhmineen teki Raannan kohdalla kotiläksynsä perusteellisesti suorittaen haastatteluja, tehden tilastoanalyysejä ja katsoen videoita hänestä.

− Kävimme tilannetta läpi jokaisesta näkökulmasta, Chayka kommentoi Arizona Sportsille kesällä vaihtokaupan jälkeen.

− Kaikista maalivahdeista, jotka eivät olleet vielä eliittitason ykkösvahteja, pidämme häntä potentiaalisimpana vaihtoehtona. Hän tarvitsee vain mahdollisuuden ja tukea.

Maalivahtivalmentajat tärkeässä roolissa Raannan uralla

Raanta on päässyt NHL-uransa aikana pelaamaan supertähtitason maalivahtien kanssa - Blackhawksissa suomalaistorjuja toimi varamaalivahtina kaksinkertaiselle Stanley Cup -voittaja Corey Crawfordille ja Rangersissa ruotsalaislegenda Henrik Lundqvistille.

− Olen saanut kunnian pelata Crawfordin takana Chicagossa ja Lundqvistin takana New Yorkissa sekä työskennellä loistavien maalivahtivalmentajien kanssa, Raanta hehkutti.

Raanta on saanut oppia pelipaikkansa todellisilta supertähdiltä.
Kuva © Getty Images

Raanta pitää Rangersin maalivahtivalmentaja Benoit Allairea suurimpana syynä sille, että on päässyt tähän pisteeseen NHL-urallaan. Siirron myötä vaihtuu kuitenkin luonnollisesti myös maalivahtivalmentaja − tästä eteenpäin häntä kouluttaa Jon Elkin.

− Antti on todella rauhallinen ja sai loistavaa valmennusta New Yorkissa Allairelta, Elkin kehui.

− Hän lukee tilanteita fantastisesti ja on hyvin itsevarma maalivahti.

Raannan ja Elkinin kesä on mennyt toisiinsa tutustumisessa. Raannan mukaan Elkinin kanssa toimeen tuleminen on pienin hänen huolenaiheistaan.

− Olen sosiaalinen ihminen, joten en aiheuta Jonille ongelmia. Haluan vain kehittyä paremmaksi. Lundqvist on ollut uransa huipulla jo kymmenen vuoden ajan ja hänen kanssaan pelattuani ymmärrän miksi. Jokainen päivä on työpäivä. Se on minun mentaliteettini, Raanta avasi.

− Puhuin Jonille siirtoni jälkeen ja olimme mielestäni samalla sivulla välittömästi. Sinun täytyy olla avoin tullessasi uuteen seuraan. Et voi tyrmätä ehdotuksia sen takia, että "Benny käski minun tehdä tällä tavalla", vaan sinun täytyy kuunnella ja yrittää tehdä asioita hänen tavallaan.

Raannan kaksivuotinen ja kahden miljoonan dollarin arvoinen sopimus tulee päätökseensä ensi kauden päätteeksi. Mikäli Raanta kykenee ottamaan ykkösvahdin roolin vastaan, hänen seuraava sopimuksensa on takuuvarmasti pitkä ja rahakas.

Raannalla on kaikki potentiaali päästä NHL:n seuraavaksi eliittiveskariksi ja nyt on hänen paikkansa tehdä niistä unelmista totta.

Lähde: Arizona Sports

» Lähetä palautetta toimitukselle