Analyysi: Rautainen puolustuspeli toi jälleen voiton

MESTIS / Artikkeli
Saros pelasi MM-debyytissään täydellisen ottelun.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Leijonilla oli allaan kolme puolustuksellisesti lähes täydellistä ottelua ennen Slovakia-ottelua. Hyökkäyspeliä ei kuitenkaan pitäisi unohtaa.

Slovakia-ottelun ilahduttava Leijona-fakta oli se, että omissa ei kolissut vieläkään, vaan Leijonat kampesi vastustajansa kumoon maalein 3-0.

Leijonat oli koko ottelun ajan kiekkoa kontrolloiva osapuoli. Ottelun edetessä Slovakia sai kuitenkin pelin tempoa madallettua, mikä aiheutti Suomelle paikoin suuria vaikeuksia. Eritoten Kontiolan johtama ketju, jonka laidoilla pelasivat Tuomo Ruutu ja Leo Komarov, oli hyökkäyssuuntaan vaaraton. Suurin syy tähän lienee se, että Kontiolan liike on todella verkkaista juuri tällä hetkellä. Viime kautta varjostaneet selkävaivat taitavat edelleen kummitella "Konnan" takaraivossa.

Juuse Saros pelasi maalillaan loistavasti, eikä vaikeatkaan kiekot aiheuttaneet ongelmia MM-ensikertalaiselle. Sensaatiomaiseen nollapeliin Saros tarvitsi 22 torjuntaa.

Suomi pystyi aika-ajoin pyörittämään pitkiä hyökkäyksiä Slovakian päädyssä, mutta maalineduspeli jäi suurimmaksi osaksi liian heppoiseksi. Leijonat kaipaisi lisää santapaperia hyökkäyspelaamiseen. Huippumaita vastaan ei b-pisteiden kaarilta heitellä yläpeltiin. 

Nolla päästettyä maalia neljässä ottelussa kertoo varmaksi sen, että Leijonien puolustuspeli on rautaisessa kuosissa, eikä alakerta horju missään vaiheessa. Viisikko pysyy tiiviinä omalla alueella, eikä maalivahdit joudu ottamaan liian vaikeita kiekkoja vastaan. Slovakia-pelissä silmiinpistävää oli se, että Leijonien vastahyökkäykset lähtivät paljon hitaammin kuin vastustajan. Lilliputtimaita vastaan hitaammat lähdöt toimivat, kun vastustajan puolustus ei ollut järin organisoitua. Ongelmia saattaa kuitenkin tulla, jos Leijonat ei saa vauhtia hyökkäyksiinlähtöihinsä. 

Suomen kaksinkamppailupelaaminen oli Slovakia-ottelussa pääosin hyvällä tasolla. Tehdyt ketjumuutokset toivat ehdottomasti paljon positiivisia elementtejä hyökkäysalueen hyökkäyspelaamiseen. Juhamatti Aaltonen oli Slovakiaa vastaan kuin uudestisyntynyt. Taitelija pellaili sen verran pirteästi, että turnauksen avausmaalikin syntyi. 

Hyökkäyspäässä mentiin kahdella sylinterillä

Suomen voittomaalin iski koko turnauksen hyvin pelannut Joonas Donskoi, joka ketjukavereineen oli myös Slovakia-ottelussa Suomen pirteintä kaartia. Floridan kaksikko Alexander Barkov-Jussi Jokinen parantaa peliään koko ajan. Lauantain kamppailussa myös Donskoi sai vihdoin ansaitun onnistumisen. 

Jarkko Immosen ketju oli koko ottelun täysin pimennossa hyökkäyspelin osalta, joten siltä saralta ei voida odottaa suuria apuja otteluiden ratkaisuhetkille. Aloituksissa Immonen sen sijaan kunnostautui erittäin hyvin. Tätä erityispiirrettä päävalmentaja Kari Jalosen täytyy osata hyödyntää jatkossa. Sen sijaan Kontiola ei pysty kaapimaan ratkaisevia aloituksia itselleen. 

Hyökkäyspelissä on vielä paljon parannettavaa, mutta jääkiekko-ottelua on hankala hävitä, jos ei päästä maaliakaan. Jos Leijonat jatkaa tätä ohjenuoraa noudattaen, ei pysäyttäjiä löydy. Slovakia-ottelun myötä suomalaiset voivat huokaista sen verran helpotuksesta, että voittavaan jääkiekkoon tarvittavat elementit Leijonilla on kohdallaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle