Analyysi: Nuori ja nopea Yhdysvallat on hitaan Suomen painajainen

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Yhdysvaltain hyökkäyksessä on runsaasti maalintekopotentiaalia.
Kuva © Getty Images
Suomen puolivälierävastus Yhdysvallat voitti A-lohkon vakuuttavalla pelillä. Kuuden ottelun voittoputkessa porskuttava nuori jenkkiryhmä on Suomea vastaan selvä ennakkosuosikki.

MM-kilpailujen avauspelissä Yhdysvalloille tuli tappio Saksaa vastaan maalein 2−1, kun isäntämaan maalivahti Thomas Greiss pysäytti kovan laukaisusateen. Sittemmin Yhdysvallat on kuitenkin purjehtinut voitosta voittoon, kun matkalla ovat kaatuneet muun muassa Ruotsi ja Venäjä.

Sekä Ruotsi- että Venäjä-voittoja yhdisti Yhdysvaltain sitkeys. Joukkue pystyi molemmissa mittelöissä suoritukseen, joka on nähty MM-turnauksessa vain kertaalleen aiemmin 2010-luvulla: Yhdysvallat nousi Ruotsia ja Venäjää vastaan voittoihin, vaikka se oli häviöllä kummassakin ottelussa kolmeen eri otteeseen.

Maisema vaihtuu tiuhaan

Yhdysvallat on mielikuvissa aina nuori yliopistojoukkue, joka saavuttaa MM-kisoissa maksimissaan pronssia. Ryhmä on toki nuori, mutta yliopistopelaajia on vain neljä — ja heistäkin vasta 18-vuotias Clayton Keller on pelannut loistavasti. Arizona Coyotesissa kolme ottelua pelaamassa käynyt Keller iski hattutempun Tanskan verkkoon 7−2-voitossa ja on pelannut muutenkin pirteästi.

Yhdysvalloilla on jalkeilla erittäin ripeäjalkainen nippu, joka pelaa hyvin samantyylisesti kuin Suomen alkulohkon päätösvastus Kanada. Vauhtia riittää, ja pelaajat ovat maalien edustoilla väkivahvoja. Maalissa Jimmy Howard on torjunut varsin hyvin, mutta hän ei ole missään nimessä ohittamaton. Connor Hellebuyck on kohtalainen varavahti, mutta maalivahtipeli ei ole jenkkien erityinen vahvuus.

A-lohkon päätöskierroksen kamppailussa Venäjää vastaan Yhdysvallat pystyi murtamaan venäläispuolustuksen, vaikka vastustaja miehitti keskialueen tiukasti. Suomen träppi ei ole ollut Venäjän vastaavan tasolla, joten Leijonien tulee parantaa tällä sektorilla huomattavasti, mikäli mielii panna hanttiin vauhdikkaille pohjoisamerikkalaisille.

Suomi on ollut turnauksessa ajoittain erittäin hidas niin temmoltaan kuin fyysisesti. Tämä tiedostettaneen yhdysvaltalaisleirissä, joten Jeff Blashillin miehistö lähtee todennäköisesti kaukaloon pitämään vauhtia. Yhdysvallat pyrkii hallitsemaan kiekkoa ja uuvuttamaan suomalaiset luistelullaan ja väkevällä päätypelillään.

Hyökkäysmateriaali on laaja

Yhdysvallat sai kesken kisojen vahvistusta, kun puolustaja Brady Skjei ja hyökkääjä Kevin Hayes saapuivat Kölniin New York Rangersin pudottua. Erityisesti Hayesin tulolla on ollut valtava vaikutus, sillä Yhdysvallat on saanut koottua kolme tuloksentekoon kykenevää yksikköä. Kahteen peliin tehot 2+2 tehnyt Hayes ja häikäisevä Johnny Gaudreau muodostavat lyömättömän tutkaparin.

Toinen tasaviisikoin erinomaisesti pelannut ketju on Dylan Larkinin sentteröimä kolmikko Nick Schmaltz−Larkin−Brock Nelson, jossa erityisesti Nelson on antanut tulitukea. Larkin on ollut Gaudreaun ohella Yhdysvaltain tärkein hyökkääjä, joten Leijonien tulee olla tarkkana myös hänen kanssaan. Tehtävä ei ole helppo, sillä Larkin on yksi maailman nopeimmista jääkiekkoilijoista.

Kolmas tehoketju on — tai sen pitäisi olla — Jack Eichelin johtama nimellinen ykkösketju, jossa ovat hyökänneet viime peleissä Keller ja Anders Lee. Tasakentällisin Eichel ja Lee eivät ole kuitenkaan saaneet aivan juonesta kiinni, ja heidän tehotilastonsa erottuu muista negatiivisesti. Tähän saakka maalittoman turnauksen pelannut Eichel on tuskaillut tehottomuuttaan.

Tehoketjujen takana on pelannut mainiosti nelosketju, jossa Andrew Copp ja J.T. Compher ovat tehneet hyvää perustyötä. Anders Bjork ja Christian Dvorak ovat vaihdelleet ketjun kolmantena lenkkinä.

Yhdysvalloilla on myös parannettavaa

Blashill ja muu valmennustroikka ei ole saanut ylivoimaa toivotulle tasolle. Venäjää vastaan Yhdysvalloilla oli lukuisia mahdollisuuksia, ja vaikka ylivoimaosuma tulikin, on siinä yhä petrattavaa. Ykkösylivoima on vastannut joukkueen seitsemästä maalista peräti kuudesta, ja mikä merkittävintä, näistä jopa viisi on iskenyt Lee.

Ykkösylivoimassa on kuitenkin niin paljon tulivoimaa, että Suomi saa olla varuillaan Eichelin, Gaudreaun, Larkinin, Leen ja viisikon täydentävän Noah Hanifinin kanssa. Kakkosylivoima sai Venäjää vastaan aikaiseksi ensimmäisen maalinsa, ja siitä vastasi vastikään ryhmään liittynyt Hayes.

Yhdysvalloilla on hyökkäyksessä kosolti iskukykyä, mutta puolustus on haavoittuva. Jacob Trouba on tähän mennessä ollut Yhdysvaltain tärkein puolustaja, mutta muu pakisto on ollut ajoittain pienissä vaikeuksissa. Puolustus menetti kiekkoja Venäjän nostettua hetkittäin yllättävää painetta.

Jatkuvaan paineeseen ei ole silti Leijonilla varaa, koska luistelukilpailussa ja vauhtikiekossa Suomi jää auttamatta toiseksi. Pelissä on oltava monipuolisuutta, sillä pelkkään hitaaseen avaamiseen ja träppiin nojaamalla Yhdysvaltoja ei voiteta. Suomen on keksittävä jostain uusia variaatioita, sillä nähdyn pelaamisen jatkuessa Yhdysvallat etenee parista jatkoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle