Sarjan kotivoittojen putki katkesi kuudennessa ottelussa, kun HIFK kävi ryöstöretkellä Jyväskylässä. Vaikka otteluvoitot kirjattiinkin 4−2 helsinkiläisille, lukemat oisivat voineet olla myös selkeämmät.
Antti Törmänen vs Marko Virtanen
Ennen sarjan alkua kysymysmerkkejä herätti HIFK:n hyökkäävä pelityyli, jonka riittävyyttä epäiltiin pudotuspelimaailmassa. Antti Törmäsen Sveitsin-vuosien kädenjälki näkyi läpi runkosarjan riemukasta lätkää pelaavien punanuttujen ilmeessä.
Ensimmäiset kaksi ottelua nuo uhkakuvat kävivätkin melko voimakkaasti toteen, kun JYP onnistui läpäisemään HIFK:n löperön keskialueen puolustuksen.
Toisessa ottelussa tapahtuneen nöyryytyksen jälkeen HIFK:n ilmeeseen tuli lisää "puolustus ensin"-mallista mentaliteettia. Pääosin HIFK:n peli olikin vahvaa trappia, jonka johdosta JYP ei löytänyt tarvittavaa juonikkuutta ykkössektoriin murtautumiseen. HIFK luotti, että vastahyökkäyksistä tulee riittävä määrä maalipaikkoja pelien voittamiseen.
Ja niin myös kävi. JYP yritti vielä kuudennessa ottelussa lisätä viivelähtöjä, joille houkuteltiin HIFK:ta karvaamaan aktiivisemmin. HIFK ei tähän kuitenkaan lähtenyt, vaan organisoitu viisikko pysyi kurinalaisesti pelin alla.
Sarjan edetessä pyritään aina parantamaan seuraavaan otteluun. Törmäsen tuomat hionnat olivatkin huomattavasti Marko Virtasen kokeiluja parempia.
Psyykkinen lujuus
Sarjan ratkaisuottelua lukuun ottamatta tyypillisiä olivat lukemien nopeat repsahdukset. Repsahduksen jälkeen nähtiinkin vain yksi nousu takaa-ajoasemasta voittoon.
Ja sen suoritti HIFK. Avausottelussa JYP karkasi 0−2-johtoon, mutta helsinkiläiset nappasivat voiton lukemin 3−2. Tämä oli erinomainen näyttö siitä, että kokemattomaksikin sanottu HIFK osasi käsitellä hankalat tilanteet.
Samaan JYP ei kyennyt kertaakaan sarjan aikana. Tässä kohtaa herääkin kysymys: Miten joukkue, joka tulvii kokemusta ja taitoa voittaa keväällä meni täysin kipsiin jopa yhdestä takaiskusta?
Erityisesti puolustuksen isäntähahmoksi hankittu Nolan Yonkman kuului hurrikaaniryhmän antisankareihin. Kauden alun kauhukuvat liikkeen riittämättömyydestä heikkoihin kiekollisiihin ratkaisuihin kävivät toteen helsinkiläisten käsittelyssä.
JYP menetti pelirohkeutensa täysin sarjan edetessä. Peli perustui virheiden pelkäämiseen ja kun niitä tuli, niistä ei opittu. Niitä tuli vain lisää.
HIFK kiinni omissa vahvuuksissaan
Pudotuspeleissä lähes poikkeuksetta tarvittavat neljä voittoa napsii se joukkue, joka onnistuu hyödyntämään omat vahvuutensa ja pakottamaan vastustajaa heikoille jäille.
Tässä HIFK oli maratonin vaadittavan askelmäärän edellä. Molempien joukkueiden suurimpiin vahvuuksiin kuuluu hyökkäysalueen riistopeli, johon HIFK pääsi huomattavasti paremmin kiinni.
Tämä johtui yksinkertaisesti HIFK:n taitavammasta rosterista. Tilanteiden tunnistamisessa ja kiekkovarmuudessa JYP oli heikoissa kantimissa, kun sekä kokeneet konkarit että innokkaat nuoret sortuivat virheisiin kerta toisensa jälkeen.
Hyvä esimerkki HIFK:n tavasta pakottaa vastustaja pelaamaan heikkouksillaan oli juuri kuudennen ottelun trap-pelaaminen: JYPin kiekollinen taito ei millään riitä murtamaan tiivistä viisikkoa. Näistä HIFK pääsi myös pitkiin hyökkäysalueen pyörityksiin, jotka toivat JYPille kosolti jäähyjä.
Tästäkös esimerkiksi Teemu Ramstedt kiitti.
Koska aseita rintamahyökkäyksiin ei löytynyt, JYPin oli pakko viskoa kiekkoa päätyyn. Kun JYP harvoin pääsi kiinni vahvaan riistopeliinsä, jatkotoimet olivat heikkoja. Murtautumisessa ykkösektoriin ja maalineduskamppauiluissa HIFK oli valovuoden edellä.