Analyysi: Jokerien pelitapa ei tukenut yksilöitä - tiivis viisikkopeli loisti poissaolollaan

KHL / Artikkeli
Jokerien kausi päättyi tylyllä tavalla kotiareenalla helmikuun lopussa, kun joukkue lähti kohti kesälomia hävittyään kaikki neljä ottelua TsSKA:ta vastaan.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Jukka Jalosen ensimmäinen kausi Helsingin Jokerien peräsimessä ei alkanut toivotulla tavalla. Runkosarja oli kehno, ja lopulta joukkue aloitti kesälomansa jo helmikuun puolella, kun Moskovan TsSKA jatkoi läntisen konferenssin välieriin otteluvoitoin 4–0. Nopea kiekkokontrollijääkiekko ei antanut Jokereille riittävää pelitapaetua suhteessa vastustajiin.

Jukka Jalonen on ollut koko valmentajauransa ajan hyökkäyspelin puolestapuhuja ja kokonaisvaltainen suomalaisen jääkiekon uudistaja. Meidän peli ja yhteistyön jääkiekon periaatteet ovat hyvin pitkälti Jalosen ajatuksia.

Ennen kauden alkua oli siis oletettavaa, että Jalosen noustessa Jokerien vaihtopenkin taakse Jokerien viisikkopelaaminen nousisi vielä uudelle tasolle Erkka Westerlundin ajoista. Toisin kuitenkin kävi, sillä koko kausi huomioiden Jokerien yhteispelaaminen oli kauttaaltaan heikkoa.

Jalonen on yksi muutamista suomalaisista valmentajista, jotka ovat lähteneet uudistamaan suomalaista pelitapaa kansainvälisten standardien mukaisesti. Yksi esimerkki modernista pelitavasta on ollut Kanadan maajoukkue muutamissa viimeisissä arvoturnauksissa.

Modernin pelitavan keskiössä ovat nopeus, suoraviivaisuus, aggressiivisuus ja tempo yhdistettynä kiekkokontrollipeliin. Puhutaan nopeasta kiekkokontrollijääkiekosta.

Railakas hyökkäyspeli vaihtui vuodessa nihilistilätkään

Jalonen valmensi viime kaudella Nuoria Leijonia. MM-turnauksessa Suomi esitti ennennäkemättömän hyökkäysilotulituksen. Silloin Jalosen pelitapa näytti parhaat puolensa etenkin hyökkäyspelin osalta. Jo tuolloin Jalonen puhui nopeasta kiekkokontrollilätkästä, mutta kun penkin takana olivat hänen lisäkseen Meidän pelin mestarit Timo Lehkonen ja Antti Pennanen, oli Nuorten Leijonien pelaaminen lopulta tuttua kiekkokontrollijääkiekkoa.

Jokereihin siirryttyä hyökkäysvoittoinen jääkiekko muuttui nopeasti jopa prosenttilätkäksi. Etenkin vastahyökkäyspeliin Jalonen oli panostanut paljon, ja kolmen kaistan nopeat hyökkäykset puolustajan tuella olivat harvoja onnistuneita pelillisiä asioita Jalosen ensimmäisella Jokerit-kaudella.

Hyvänä vertailukohtana Jalosen pelitavan kehityksessä voidaan pitää jääkiekon MM-kisoja 2011. Silloin esimerkiksi nimekästä Venäjää vastaan välierässä Suomi käytännössä kiekotteli punapaidat nurin rohkealla kiekollisella pelillä ja hyvällä rytmittämisellä. Pelin virtaus oli hyökkää-puolusta-hyökkää. Suomi oli täysin pelin ohjaksissa.

Se, mitä Jokerit teki muun muassa pudotuspeleissä TsSKA:ta vastaan, oli täysin päinvastaista. Jokereilla pelin virtaus oli puolusta-hyökkää-puolusta. Tuloksena oli vaisua hyökkäyspeliä alivoimaisena ja väsyneenä ilman viisikon tukea. TsSKA pyöritti pitkiä hyökkäyksiä, ja Jokerit roikkui perässä. Lopputulos oli ansaittu 4–0 TsSKA:lle.

Pelaajien taso ei ollut riittävä

Toki Jalosen toiveissa ei varmasti ollut se, että pelitapa menisi lopulta nihilistilätkäksi. Tavoitteena oli pelata vauhdikasta kiekonhallintalätkää, mutta Jokerien tasoisella pelaajamateriaalilla se ei ollut mahdollista. Varsinkin keskikaistan hyökkäyspelillinen osaaminen ei riittänyt vaativaan pelitapaan, sillä vain Peter Regin pystyi yksilötaidollaan luomaan laadukasta hyökkäyspeliä keskushyökkääjän paikalla. Kun hyökkäykset jäivät kerta toisensa jälkeen vajaiksi, pelin virtaus kääntyi armotta vastustajalle.

Jokerien ja Jalosen tapauksessa nopeaa kiekkokontrollipeliä yritettiin väkisin saada toimimaan, mutta lopputulos jäi vaisuksi. Kentällä nähtiin repaleisia viisikoita aivan liian usein. Puolustajat jäivät kiekon kanssa täysin yksin, kun hyökkääjät kaartelivat jo vastustajan siniviivan kohdalla. Avauspelaaminen jäi usein vajaaksi, ja siten myös hyökkäyalueelle pääseminen tuotti vaikeuksia.

Meidän pelissä ideana on paikata materiaalivajetta eri tavoin, kuten luomalla keskialueella hetkittäisiä kaksi vastaan yksi -tilanteita. Jokerien pelitavassa kyseisiä elementtejä sen sijaan ei näkynyt, vaan hyökkäyspelissä oltiin vahvasti yksilösuoritusten varassa.

Pelin rytmittäminen ei tukenut pelaajamateriaalivajetta, mikä näkyi armotta pudotuspeleissä. Jokerit puski liikaa väsyneitä ja alivoimaisia hyökkäyksiä sekavalla pelin rakenteella. Tuloksena oli Jokerien tasoisella pelaajamateriaalilla äärimmäisen paljon yksilövirheitä, kuten heikkoja syöttöjä. Sitä ei voi laittaa pelaajien syyksi, koska pelitapa ei tukenut riittävästi yksilöä.

Jokerit ei hyökännyt tiiviinä viisikkona rintamahyökkäyksin, ja siten myös tiiviin puolustuspelin kasaaminen oli vaikeaa. Peli on jatkumoa, ja jos hyökätään jatkuvasti huonolla rakenteella, myös puolustuspeli kärsii väistämättä.

Koska samat pelilliset heikkoudet korostuivat Jokerien otteissa koko kauden ajan, ei voi enää syyttää pelitavan toteutusta, vaan on käännettävä katseet itse pelitapaan. Näin jälkikäteen on helppo todeta, että pelitapa oli menestymisen kannalta väärä, eikä se tukenut yksilöitä riittävästi.

» Lähetä palautetta toimitukselle