Amur Habarovsk − slovakialaiset keihäänkärkenä

KHL / Artikkeli
Amurin toinen suomalaispelaaja on Tommi Taimi.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Venäjän Kaukoidässä sijaitsevan Habarovskin kaupungin kiekkoylpeys Amur on saanut nimensä Amur-joen mukaan, joka on yksi maailman pisimmistä joista. Seura on perustettu vuonna 1958, joten kyseessä on varsin perinteikäs seura, joskin etuliite on vaihtunut kahdesti. Ei varmasti ole helppoa olla seuran kannattaja, kun joukkueen mahdollisuudet pudotuspeleihin ovat kaudesta toiseen erittäin ohuet. Siitä huolimatta seura kerää runsaat 7 000 katsojaa vetävän hallinsa täyteen illasta toiseen, riippumatta siitä ovatko mahdollisuudet pudotuspeleihin menneet tai suurimmat tähdet jo myyty. Vastustaja, pelipäivä tai tilanne sarjataulukossa eivät vaikuta fanaattisten Amur-kannattajien peleissä käymiseen. He tukevat seuraa tilanteessa kuin tilanteessa.

Viime kaudella Amur konttasi toissa kaudelta tuttuun tapaan, kun se keräsi 54 pelistä vaivaiset 45 pistettä jääden koko KHL:n viimeiseksi. Runkosarjan viimeisessä kotipelissä Metallurg Novokuznetskia vastaan oli silti lähes täysi halli todistamassa selkäsaunaa, kun seura hävisi 6 900 katsojan edessä kyseisen jumbofinaalin murskalukemin.Tulevaan kauteen Amur lähtee vielä viime kauttakin heikommalla pelaajamateriaalilla. Seuralla tulee olemaan kova työ välttää itäisen konferenssin viimeinen sija, sillä joukkueen materiaali on yksinkertaisesti sarjan heikoimpia. Amurin matkarasitus on lisäksi kauden aikana posketonta luokkaa, ja vain Vladivostokilla tuo on samaa tasoa. Muiden KHL-joukkueiden urakka matkarasituksen osalta on selvästi helpompi. Amur on ollut kahden viimeisen kauden otoksella KHL:n surkein vierasjoukkue, kun se on onnistunut haalimaan 53 vieraspelistä vaivaiset 23 pistettä. Montaa pistettä tuskin on vieraista luvassa tulevallakaan kaudella.

Maalivahdit:

Aleksei Murygin

Sergei Borisov

Seurassa on tapahtunut kesän aikana muutoksia maalivahtirintamalla, kun Mika Järvinen on vaihtunut Atlantissa kakkosvahtina viime kaudella pelanneeseen Sergei Borisoviin. Lähtökohtaisesti muutos heikentää joukkueen maalivahtiosastoa.

Amurin ykkösvahdin tonttia lähimpänä on 27-vuotias seuran oma kasvatti Aleksei Murygin, joka pelasi hyvän kauden, vaikka torjuntaprosentti oli vain 91.4%. Häntä hehkutettiin venäläismediassa, vaikka joukkueen kausi olikin sysimusta. Muryginille tuleva kausi on kuudes peräkkäinen Amurissa. Kaupungin oma poika joutuu tulevalla kaudella jälleen hirveään kiekkosateeseen.

Borisov lähtee haastamaan vuotta nuorempaa Muryginia, ja hänellä on kaikki eväät ottaa ykkösvahdin paikka. Viime kaudella hän pelasi 16 peliä Atlantissa torjuntaprosentilla 91.9%. Borisov oli Spartak Moskovassa toissa kaudella seuran ykkösvahti.

Amurin maalivahtitilanne on KHL:n heikoimmasta päästä, sillä maalivahtien taso sarjassa on kova. Voisi olettaa, että pelit jakautuavat maalivahtien kesken lähes tasan.

Puolustajat:

Tommi Taimi (FIN) - Vladimir Loginov

Denis Ježov - Kirill Safronov

Jevgeni Kurbatov - Jevgeni Rybnitski

Puolustus on todella heikko KHL:ään. Viime kauden alkaessa riveissä olivat vielä Dylan Reese, Brian Salcido, Dmitri Bykov ja Ilšat Bilalov, joista kukaan ei ole enää mukana. Puolustus on käytännössä alemman sarjatason VHL:n tasoa. On sanomattakin selvää, että tämä tietää suuria vaikeuksia KHL:ssä.

Amurin ykköspakkiparissa pelannee Ässistä hankittu Tommi Taimi. Hän on seuran ainut oikealta ampuva puolustaja. Hänestä odotetaan varmasti kiekollisen pelin liideriä ja asetta ylivoimalle. Viime kaudella Taimi paukutti Ässissä 24 pistettä ja pääsi pelaamaan myös EHT:lla.

Amurilla on riveissään onneksi myös edes pari KHL-kaukaloissa rutinoitunutta puolustajaa, kun konkaripakki Vladimir Loginov jatkaa seurassa - samoin Denis Ježov. Loginov on kelvollinen yleispuolustaja. Hän loukkaantui kuitenkin harjoituskaudella pahasti ja on sivussa jopa 2-3 kuukautta, joka on todella kova kolaus Amurin muutenkin surkealle puolustukselle. 33-vuotias pelaaja on edustanut KHL:ssä vain pieniä seuroja. Ježov on on kelvollinen peruspakki, mutta ei hänellä hirveästi ole annettavaa tällä tasolla.

Kirill Safronov, Jevgeni Kurbatov ja Jevgeni Rybnitski ovat vahvasti tyrkyllä säännöllisesti pelaavaan kokoonpanoon. 35 peliä NHL:ssä urallaan pelannut Safronov on isokokoinen ja fyysinen puolustaja. Kurbatovin vahvuudet ovat myös fyysisessä pelissä. Rybnitski on puolustava puolustaja. Hän ei ole tehnyt KHL:ssä pelaamissaan 85 ottelussa ainuttakaan maalia. Tältä kolmikolta ei tarvitse ihmeitä odottaa kiekollisessa pelissä.

Amurin puolustuksen kiekollinen peli ja ylivoimaosaaminen nojaavat vahvasti Loginoviin ja Taimeen. Fyysistä osastoa löytyy enemmän, mutta puolustuksen taso on lähellä koko KHL:n huonointa. Puolustuksella tulee kiire nopeiden ja taitavien KHL-hyökkääjien kanssa. Tällä materiaalilla se ei kestä yhdenkään kärkipakin loukkaantumista, jonka se on jo kokenut ennen kauden alkua.

Hyökkääjät:

Michel Miklik (SVK) - Dmitri Tarasov - Marcel Hascak (SVK)

Rastislav Spirko (SVK) - Jesse Niinimäki (FIN) - Aleksandr Junkov

Vjatšeslav Litovtšenko - Mihail Fisenko - Jevgeni Orlov

Ruslan Baškirov - Sergei Smurov - Stanislav Katsuba

Amurin hyökkäys tulee nojaamaan tulevalla kaudella hyvin pitkälti ulkomaalaisvahvistuksiin, sillä seuralla on vain muutama kelvollinen venäläispelaaja - monet hyökkääjistä ovat lähinnä VHL-tasoa. Viime kauden tähdet Jakub Petruzalek ja Jan Mursak vaihtoivat maisemaa.

Hyökkäyksen kärjen muodostavat kolme uutta slovakialaispelaajaa. Seura haali riveihinsä kaksi kertaa putkeen Slovan Bratislavassa sisäisen pistepörssin voittaneen Michel Miklikin, Dinamo Riikasta tuli Marcel Hascak ja Spartak Moskovasta hyvän kauden pelannut Rastislav Spirko.

Miklikiin kohdistuvat suuret odotukset, sillä 31-vuotias laitahyökkääjä takoi menneellä kaudella Bratislavassa kovaa jälkeä tehden 54 peliin 32 pistettä. Hän loisti kevään MM-kisoissakin, joista irtosi 11 pisteellä pistepörssin seitsemäs sija. Slovakialainen on puhjennut kukkaan vasta vanhemmalla iällä. Tuleva kausi on Miklikin kolmas KHL:ssä, ensimmäinen Slovakian rajojen ulkopuolella. Tuota aiemmat kaudet hän pelaili Slovakian heikkotasoisessa pääsarjassa.

Hascak on energinen ja hyvä luistelija. Hänen ensimmäinen KHL-kautensa menneellä kaudella Riikassa oli hyvin keskinkertainen. Yritystä hyökkääjältä kyllä löytyy, mutta taitotaso on kovin rajallinen. Spartakin sisäisen pistepörssin kolmanneksi sijoittunut Spirko on erittäin sähäkkä luistelija, ja hänen taitotasonsa on hyvää luokkaa.

Suomessa monet hieraisivat silmiään, kun Amur palkkasi kesällä Jesse Niinimäen riveihinsä. Vähemmän ahkerana harjoittelijana tunnettu hyökkääjä on taitotasoltaan seurassa kärkipäätä mutta työmoraaliltaan ei. Hänet tunnetaan hyvänä kiekonkäsittelijänä ja pelintekijänä, jonka syöttötaito on hyvällä tasolla. Amurissa saattaa olla tarjolla ykkössentterin rooli.

Jesse Niinimäen uusi osoite on Habarovskissa.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net

Ulkomaalaisten takana suurimmat odotukset kohdistuvat pitkälti Amur-fanien rakastamaan Dmitri Tarasoviin ja Gagarin Cupin viime keväänä Magnitogorskissa voittaneen Mihail Junkovin veljeen Aleksanderiin. 35-vuotias Tarasov on toiminut kolmella viimeisellä kaudella seuran kapteenina. Hän on armoton taistelija, nopea luistelija, ja laukaus lähtee terävästi. Hän voi pelata sentterinä tai laitahyökkääjänä, mutta aloitukset tuottavat hyökkääjälle suuria ongelmia.

29 pistettä ja 18 maalia saalistanut Aleksandr Junkov voitti menneellä kaudella Amurin sisäisen pistepörssin. Hän oli joukkueen kärkinimiä yhdessä kesken kauden myytyjen Jakub Petruzalekin ja Jan Mursakin ohella.

Amurin hyökkäys on sarjaan hyvin vaatimaton, sillä siitä puuttuu laadukasta kärkiosaamista. Bratislavassa kaksi kautta kovaa jälkeä tehneeseen Miklikiin kohdistuvat suurimmat odotukset. Amurin on vaikea haalia nimekkäitä pelaajia kauas itään, kun seuran pelaajabudjettikin on sarjan pienimmästä päästä. Hyökkäys on puolustuksen tavoin lähellä KHL:n heikointa.

Yhteenveto:

Amur on selviytynyt kertaalleen Hannu Jortikan alaisuudessa pudotuspeleihin, mutta sellaista ihmettä on äärimmäisen vaikea toistaa tällä pelaajamateriaalilla sekä seuran valtavien matkarasitteiden takia. Tehtävä on yksinkertaisesti lähes mahdoton.

Arvio:

Amurilla ei ole asiaa pudotuspeleihin, ja itäisen konferenssin viimeisen sijan välttämisessäkin on kova työ. Sijoille 12-14.

» Lähetä palautetta toimitukselle