Aho on alkavallakin kaudella Hurricanesin tärkeimpiä hyökkääjiä.

Getty Images

Aho jatkaa Hurricanesin kärkipelaajana – ”Pudotuspeleihin pääsy on tärkein tavoitteemme”

Sebastian Aho pelasi hyvällä tulokaskaudellaan itsensä koko NHL-kansan tietoisuuteen. Nuorukainen haluaa kehittyä entistä paremmaksi ja päästä pelaamaan pudotuspelejä.

Sebastian Aho oli viime kaudella Carolina Hurricanesin toiseksi paras maalintekijä ja pistemies. Peliaikaakin kertyi hyökkääjistä viidenneksi eniten. Vahva tulokaskausi tuli joillekin yllätyksenä, mutta Hurricanesissa on Ahon kyvyt pantu merkille jo tämän ollessa 16-vuotias.

Keväällä 2014 pelatuissa alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa teki vaikutuksen Robert Kroniin, entiseen Hurricanes-pelaajaan ja nykyiseen Euroopasta vastaavaan kykyjenetsijään.

− Hän oli pienikokoinen, mutta pelasi todella hyvin ja erottui muista, Kron muistelee NHL.comin reportaasissa

Pari kehitysaskelta lisää, ja Aho johdattaa Hurricanesin keväällä pudotuspeleihin.

17-vuotiaana Aho vakuutti Hurricanesin kykyjenetsijöitä entistä enemmän esityksillään Kärpissä ja nuorisomaajoukkueissa.

− Hänellä oli sekä todella hyvä peliäly että kykyä ja tahtoa kamppailla kulmaväännöissä, mikä oli vakuuttavaa sen ikäiseltä pelaajalta, joka pelasi aikuisten sarjassa, Kron hehkuttaa.

Tammikuussa 2015 Aho pelasi uransa ensimmäiset alle 20-vuotiaiden MM-kisat ja oli leijonamiehistön nuorin pelaaja. Vaikka Aho ei päässyt turnauksessa pisteille, vakuutti nuori suomalainen otteillaan Hurricanesin kykyjenetsijät lopullisesti.

− Hän pelasi 17-vuotiaana itseään pari vuotta vanhempia vastaan ja osoitti peliälyään tekemällä peliä muun muassa ylivoimalla, mikä tuntui todella erityiseltä, kehui kykyjenetsijä Darren Yorke.

−Niissä nuorten MM-kisoissa Aho todella kiinnitti huomiomme. Silloin oivalsimme, että tässä kaverissa on jotain erityistä, kommentoi Hurricanesin pitkäaikainen kykyjenetsinnän johtaja Tony MacDonald.

Ahon NHL-uran avausmaali syntyi 14. ottelussa.

Getty Images

Toisella kaudella odotukset entistä korkeammalla

Hurricanes varasi Ahon toisella kierroksella vuonna 2015 ja onnistui suomalaisvarauksensa kohdalla erinomaisesti. Aho nappasi heti tulokaskaudellaan paikan joukkueen kärkiketjuista. Pienikokoinen hyökkääjä hyödynsi erinomaisesti liikettään sekä peliälyään ja vakuutti tehojen lisäksi kiekonhallinnallaan.

Corsica Hockeyn mukaan vain 22 pelaajaa laukoi peliaikaan suhteutettuna Ahoa enemmän, nuori suomalainen myös pääsi laukomaan paljon parhaalta maalintekosektorilta.

Maaliodottamalla mitattuna 19-vuotias Aho oli NHL:n neljänneksi paras pelaaja tasaviisikoin, edellään vain Auston Matthews, Connor McDavid ja seurakaveri Jeff Skinner.

Hurricanesin viime kausi päättyi runkosarjaan, kuten Hurricanesin kaikki kaudet tällä vuosikymmenellä. Kesän aikana Hurricanes on vahvistanut kokoonpanoaan, mutta Aholtakin odotetaan kehittymistä ja entistä kovempaa suoritustasoa

− Viime kauden alku meni totutellessa pieneen kaukaloon ja uusiin pelikavereihin. Onneksi 20 pelin jälkeen kaikki alkoi olla helpompaa, ja itseluottamukseni kasvoi. Pudotuspeleihin pääsy on tärkein tavoitteemme, Aho kertoi The News & Observer -lehden haastattelussa.

− Yritän parantaa pelaamistani joka osa-alueella, erityisesti haluan olla vahvempi ja nopeampi. Pyrin harjoittelemaan kokonaisvaltaisesti, kuten kaikki jääkiekkoilijat. Toiseen kauteen valmistautuminen on helpompaa, kun kieli on jo tutumpi – samoin joukkuetoverit. Tiedän nyt myös paremmin, miten valmentaja odottaa minun pelaavan, Aho kommentoi NHL.comille.

Ahon peliäly on herättänyt laajalti huomiota, ja siirtymisestä keskushyökkääjän paikalle on spekuloitu pitkään. Päävalmentaja Bill Peters kuitenkin pitää Ahon toistaiseksi laidalla.

− Me tarvitsemme jossain kohtaa jonkun täyttämään ykkössentterin tontin. Tällä kaudella Aho pelaa laidalla, mutta pyörittelemme ajatusta siirtää hänet keskelle − ehkä jo ensi kaudella. Haluamme Ahon olevan kokeneempi ja vahvempi ennen sentterikokeilua. Tämä siirto myös uhraisi maalintekovoimaa pois laidalta, Peters kertoi National Postin haastattelussa.

"TÄLLÄ KAUDELLA AHO PELAA LAIDALLA, MUTTA PYÖRITTELEMME AJATUSTA SIIRTÄÄ HÄNET KESKELLE."

Aho osaa ratkaista pelejä

Pudotuspelit on Hurricanesin keskeinen tavoite alkavalla kaudella. Hyvien vahvistusten ja edelleen kehittyvän nuorisokaartin myötä tavoite on realistinen. Aholla ei toistaiseksi ole kokemusta pudotuspeleistä Pohjois-Amerikassa, mutta muutoin nuorukainen on tottunut ratkaisija.

Tunnetuin esimerkki on kevään 2015 seitsemännen liigafinaalin jatkoerässä tehty ratkaisumaali läpiajosta. Aho oli tuolloin vasta 17-vuotias. Myös Suomen voittaessa alle 20-vuotiaiden MM-kultaa 2016 Aho oli isossa roolissa ratkaisupeleissä.

Tulokaskaudellaan NHL:ssä Aho teki neljä voittomaalia, mikä oikeutti Hurricanesin sisäisessä tilastossa jaettuun kärkipaikkaan Skinnerin kanssa. Tulokashyökkääjä oli luottopelaaja myös ottelujen loppuhetkillä ja voittomaalikilpailuissa.

Viime kaudella Hurricanes hävisi varsinaisen peliajan jälkeen 15 ottelua, varsinaisella peliajallakin kärsityistä tappioista kymmenen tuli yhden maalin erolla. Koko joukkueen on skarpattava tiukkojen pelien kääntämisessä voitoiksi, mutta Aho on jo todistanut pystyvänsä ratkaisemaan otteluita.

Pari kehitysaskelta lisää, ja Aho johdattaa Hurricanesin keväällä pudotuspeleihin.

Lue myös

Sebastian Aho palaa rapakon taakse voitonnälkäisenä - "Totutteluvaiheen pitäisi olla nyt ohi"

NHL | 18.9.2017 12:00
Ensimmäisen kautensa NHL-jäillä pelannut Sebastian Aho onnistui hienosti rapakon takana ja vakuutti varmasti joukkueensa taidoillaan. Taiturimainen hyökkääjä käväisi myös pelaamassa Oulussa, kun Kärppien ja Liigan alumnijoukkueet kohtasivat hyväntekeväisyysottelussa. lue lisää

Ahon johtamalle Carolinalle kirpeä tappio Philadelphiassa - “Oltaisiin ehkä ansaittu voitto mutta sohlattin taas lopussa”

NHL | 20.3.2017 5:54
Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen Carolina Hurricanes kärsi kirpeän jatkoaikatappion sunnuntai-iltana Philadelphiassa. Flyersin sankarina toimi voittomaalin viimeistellyt Brayden Schenn. lue lisää

Sebastian Aho on Hurricanesin kulmakivi, mutta ei ratkaisu sentteriongelmaan

NHL | 15.3.2017 12:00
Carolina Hurricanesin kausi on jälleen ollut pettymys, mutta suomalaistulokas Sebastian Aho on ollut joukkueen valopilkku. Erinomaiset otteet ovat käynnistäneet jopa spekulaatiot sentterinä pelaamisesta. Taitavasta ja älykkäästä Ahosta on kuitenkin enemmän hyötyä laidalla. lue lisää

Suora Yhteys: Monipuolinen Sebastian Aho on noussut ryminällä tutkakuviin

NHL | 9.2.2017 9:00
Minnesota Wildin Mikael Granlund ja Carolina Hurricanesin Sebastian Aho valtasivat paikat edellisen NHL-viikon tähdistössä. Viikonloppuna katseet onkin hyvä kohdistaa tähän superduoon, kun molempien joukkueet pelaavat parhaaseen katseluaikaan. lue lisää

Kuokkanen debytoi Carolina Hurricanesissa Jeff Skinnerin vierellä

NHL | 7.10.2017 21:52
Janne Kuokkanen on saamassa merkittävästi vastuuta heti ensimmäisessä NHL-ottelussaan. Hänen kanssaan samassa ketjussa aloittavat tähtihyökkääjä Jeff Skinner ja Derek Ryan. lue lisää

Kommentit

Sebastian Aho

Carolina #20 L h
s. 1997 Rauma, FIN
180CM / 78KG
SOPIMUS: 2019
VARAUS: 2015 Carolina Hurricanes 2.kierros #35