Vetovihjeet: Haastajat haluavat iskeä alkuun, Kärpät antaa muistutuksen lopussa

LIIGA / Artikkeli
Ilves kunnioittaa, muttei nöyristele Kärppiä.
Kuva © Jarno Hietanen
Puolivälierät jatkuvat Oulussa ja Tampereella. Parempi pelituntuma avaa haastajille iskun paikan alkuun.

Lukko tekee ensimmäisen maalin 2,08

Lukko selvitti tiensä puolivälieriin kaatamalla JYPin. Pelaaminen tiistaille asti tuo merkittävän edun sarjan alkuun Tapparaan verrattuna. Yli viikon pelaamatta olleet kirvesrinnat joutuvat hakemaan rytmiään varsinkin alussa.

Pudotuspelien paineiden keskellä Lukon avainpelaajat saivat tärkeitä onnistumisia JYPiä vastaan. Lähtö Tappara-sarjaan onkin rennompi, sillä raumalaiset lähtevät sarjaan selvänä altavastaajana. 

Näiden seikkojen vuoksi onkin tärkeää, että Lukko saa sarjalle hyvän alun. Vaikka ensimmäisellä kierroksella Lukon avauserät olivat hieman tunnustelevia, nyt lähtökohta on kääntynyt päälaelleen. Kun myös Tapparan maalivahtipeliin liittyy isoja kysymysmerkkejä, Lukko haluaa iskeä tuttua pudotuspelivastustajaa vastaan nopean maalin.

Kärpät yli 3,5 maalia 2,30

Kuten toisessakin sarjassa, Ilveksen lähtökohdat sarjaan ovat helpommat kuin Kärpillä. Selvä altavastaaja-asetelma avaa Ilvekselle paineettoman tilan, jossa jokainen voitto on plussaa. Kärpille vain mestaruus on onnistunut suoritus.

Ilves haluaa iskeä heti alkuun paineettomuuden ja paremman pelituntuman vuoksi. Onnistumiset laajalla rintamalla takaavat hyökkäysvoiman laadukkuutta pelin alussa. Tupsukorvat eivät haluakaan vain peruutella selvää ennakkosuosikkia vastaan.

Tämä aktiivinen pelaaminen tulee avaamaan myös Kärpille omat maalipaikkansa. Läpi kauden oululaisten suurimpia vahvuuksia on ollut kliinisyys, joka tuo hyvää selkänojaa myös tähän kohtaamiseen. 

Alku saattaa olla oululaisille haasteellinen, mutta perustaso on niin paljon korkeampi kuin Ilveksellä, että myös onnistumiset tulevat luonnollisena jatkumona.

» Lähetä palautetta toimitukselle