Telian head of hockey antaa omilleen syyskaudesta kouluarvosanaksi 8+

LIIGA / Artikkeli
Liigan ja Telian yhteistyö on yhä alussa.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com

Teleoperaattori Telian taivalta Liigan mediayhteistyökumppanina on takana puoli kautta. Varsinkin harjoitusotteluissa Telia oli suurissa ongelmissa ottelujen televisioimisen kanssa. Alkukankeuden jälkeen suurimmat ongelmat on saatu selätettyä. Telian Liiga-hankkeen vetäjä Olli-Pekka Takanen ei jaa omilleen kiitettävää syyskaudesta.

– Kouluarvosanalla suorituksemme on ollut 8+. Televisiotuote on saatu pystyyn, ja sisällöt ovat olleet sellaisia, jotka kiinnostavat katsojia, Takanen kertoo.

Olli-Pekka Takanen johtaa Telian historiallisen mittavaa Liiga-hanketta.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

– Tietenkin on tiettyjä juttuja, joihin emme voi olla vielä tyytyväisiä. Erityisesti tietokoneella pelien katseluun liittyen, Takanen jatkaa.

Kuten Jatkoaika ennen kauden alkua kertoi, Telia on tähän mennessä käyttänyt vanhanaikaista Silverlight-teknologiaa mediasoittimessaan. Telia kertoi tuovansa vuoden 2018 aikana käyttöön uuden HTML5-tekniikan. Tämän lupauksen yhtiö joutui kuitenkin perumaan juuri ennen joulua.

– HTML5-tekniikka piti saada käyttöön IE- ja Edge-selaimille. Tavoitteenamme oli saada se käyttöön jo ennen joulua, mutta testausvaiheessa tuli eteen ongelmia, joiden takia käyttöönottoa jouduttiin lykkäämään. Tästä olen hyvin pettynyt, Takanen avaa tilannetta.

Takanen ei uskalla antaa aikataulua uuden tekniikan käyttöönotolle.

Ennen kauden alkua Telia lupasi mullistaa Liigan TV-tuotannon tuomalla mukaan muun muassa uudenlaista äänimaailmaa sekä uudenlaista sisältöä. Osan lupauksistaan Telia on onnistunut lunastamaan syyskauden aikana. Niihin kuuluvat muun muassa uusi 360-studiokonsepti sekä mobiilipalvelu. Takanen lupaa muutaman uudistuksen myös kauden loppupuolelle.

– Pudotuspelien aikaan olisi tarkoitus saada käyttöön 4K-lähetykset. Mobiilipalvelumme osalta meillä on vasta ensimmäinen version käytössä ja sitä kehitetään vielä. Myös studion puolelle sekä tilastointiin on odotettavissa uudistuksia, Takanen kertoo.

Ottelukoosteet ovat herättäneet myös paljon keskustelua. Koosteissa on lähinnä näytetty otteluiden maalit. Lokakuussa Jatkoaika uutisoi koosteiden taustalla olevan automaatio, jonka toimintaan ihmisen on tarkoitus puuttua mahdollisimman vähän. Takanen kertoo Telian kehittävän vielä koosteitaan. Esimerkiksi muidenkin kiinnostavien pelitilanteiden kuin maalien mukaan tuominen on ajatuksissa.

– Nyt tehdään klippejä todella runsaasti maaleista sekä rangaistuksista. Jonkin verran on tehty koosteita myös muista huippukohdista. Kunhan saadaan vielä prosessia lisää automatisoitua, niin pystymme tuomaan lisää muitakin klippejä kuin maaleja tai rangaistuksia, Takanen sanoo ja jatkaa äänimaailmasta:

– Me olemme tuoneet merkittävän lisäyksen mikrofonien määrään. Kauden alussa laatu ei ehkä ollut ihan sitä mitä haluttiin, koska myös niiden osalta tarvittiin harjoitusta. Nyt viime aikoina en ole huomannut, että äänimaailman osalta olisi suurempaa kritiikkiä tullut.

Kummastusta on herättänyt Telian päätös, että Liiga-paketin tilaukseen tarvitsee osoitteen Suomeen ja maksuvaihtoehtona on ainoastaan lasku. Niihin ei tule muutosta.

– Ollaan keskusteltu näistä asioista sisäisesti. Niihin ei ole muutosta tulossa ainakaan tämän kauden aikana, Takanen kertoo.

Takanen sanoo olevansa tyytyväinen Telian sisällöntuotantomalliin ja ulkoiseen viestintään.

– Tämä tuotantomalli toimii. Voimme tehdä erilaisia konsepteja, kuten 360-studio on osoittanut. Viestinnän osalta aina oppii, kun tekee. Varmasti on ollut viilaamista matkan varrella, mutta isossa kuvassa näen, että olemme siinäkin onnistuneet, Takanen päättää. 

» Lähetä palautetta toimitukselle