Jokereiden pelaajapolku pysyy tukossa KHL:ään - Kahden suunnan sopimuspelaajat paikkaajien roolissa

KHL / Artikkeli
Joona Monto pelasi ensimmäisen KHL-ottelunsa viime perjantaina.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Jokereiden pelaajapolitiikkaa ohjaa puhtaasti urheilullinen menestys tässä ja nyt. Siksi nuoret kahden suunnan pelaajat saavat niukasti vastuuta.

Moni ihmetteli Jokereiden kokoonpanoa maanantain ottelussa Dynamo Moskovaa vastaan. Jokereiden kärsiessä loukkaantumisista puolustajana tunnettu Karl Stollery pelasi hyökkääjän paikalla nelosketjussa. Samaan aikaan kuitenkin hyökkääjä Erik Embrich oli katsomossa kokoonpanon ulkopuolella, vaikka on mukana vierasreissussa.

Jokereiden päävalmentaja Lauri Marjamäki kommentoi ratkaisua niukasti.

– Meillä oli 14 eri vaihtoehtoa tähän peliin. Siinä oli kaikennäköistä terveystilanteesta ja peliluvista lähtien. Meni sitten viime minuuteille nämä päätökset, ja siksi mentiin näin, hän totesi maanantain pelin jälkeen.

Jokereiden pelaajarotaatio, tai tiettyjen pelaajien kohdalla lähinnä sen puute, on ollut jossain määrin ihmetyksen aihe. Jokereilla on useita kahden suunnan sopimuksen pelaajia, kuten Embrich. He pelaavat pääosin Kiekko-Vantaassa tai A-junioreissa, eikä KHL-kokoonpanossa heitä kummemmin näy, ennen kuin on aivan pakko.

Terveystilanteen ollessa hyvä Jokereiden kokoonpanossa tulee luontaisesti pientä vaihtuvuutta jatkuvasti, ja osa pelaajista on pelaavan kokoonpanon ulkopuolella. Tuossa pelaajarotaatiossa eivät kuitenkaan ole kahden suunnan sopimuksen pelaajia mukana. Heidät laitetaan kokoonpanoon, jos muita vaihtoehtoja ei ole.

Tilanne on ollut samanlainen koko Jokereiden KHL-aikakauden ajan.

Maanantaina Dynamoa vastaan kokoonpanon ulkopuolella ollut Embrich ei ole vielä pelannut tällä kaudella KHL:ssä. Hän pelasi viime keväänä ensimmäisen KHL-ottelunsa pudouspelisarjassa Moskovan TsSKA:ta vastaan.

Perjantaina kotipelissä Barys Astanaa KHL:ssä ja Jokereissa ensimmäisen pelinsä pelannut Joona Monto ei ole koko vierasreissulla mukana. Myös Montolla on kahden suunnan sopimus, ja hän on pelannut alkukauden tehokkaasti Kiekko-Vantaassa.

Kahden suunnan sopimuspelaajista Monton lisäksi Nico Nurmikanta on pelannut Jokereiden KHL-kokoonpanossa tällä kaudella. Monton, Embrichin ja Nurmikannan lisäksi Jokereilla on tukuttain muitakin kahden suunnan sopimuspelaajia, jotka pelaavat joko Jokereiden A-junioreissa tai Mestiksen Kiekko-Vantaassa. He eivät ole saaneet KHL:ssä vastuuta.

Isommalle rotaatiolle ei ole tarvetta

Kyse ei esimerkiksi Monton tai Nurmikannan kohdalla ole siitä, etteivätkö he pärjäisi pelillisesti KHL:ssä. Pelaamissaan otteluissa he eivät näyttäytyneet ainakaan negatiivisessa valossa. Monto oli perjantain ottelussa Barysia vastaan näkyvästi esillä ja oli mukana luomassa useampaakin maalipaikkaa.

– Molemmat kaverit täyttivät hyvin paikkansa joukkueessa. Pelaajien laadukas arkityö, halu kehittyä ja valmennuksen vaatimustaso antaa heille mahdollisuuden onnistua, kun kutsu käy KHL miehistöön, Jokereiden pelaajakoordinaattori Janne Vuorinen sanoo kaksikon otteista Jokereissa.

"Pelaajien saama vastuu kulkee aina käsi kädessä suunnitellun roolin ja suorituksen välillä."

Kyse on nimenomaan sopimuksesta, ennen kautta asetetusta roolista ja siitä, että kahden suunnan sopimuksen pelaajien edellä on Jokereiden varsinaiset sopimuspelaajat.

– Pitkä kausi vaatii aina veronsa ja loukkaantumisilta ei voi välttyä. 25 pelaajan raja mitä pelaajia saa olla maksimissaan kerralla ykkösjoukkueessa harvoin riittää kauden läpi viemiseksi. Leveyttä on näin ollen oltava sopimuspelaajien määrässä, koska lyhytaikaiset lainat eivät ole käytännössä KHL:ssa mahdollisia ja siirtoraja on melko aikaisin, Vuorinen valottaa kahden suunnan sopimuspelaajien roolia.

– Pelaajien saama vastuu kulkee aina käsi kädessä suunnitellun roolin ja suorituksen välillä, Vuorinen kommentoi.

Vuorinen näkee, että tarvetta isommalle kokoonpanorotaatiolle ei ole ollut eikä sitä ole tällä hetkelläkään. Tulosta on tullut kiitettävästi nykyisellä tyylillä.

– KHL:n arjen vaatimustaso on äärimmäisen kova ja valmennuksen tavoitteena on joka peli saada paras irti joukkueesta. Joukkueet ovat pelanneet isossa kuvassa hyvää kiekkoa koko viiden kauden KHL taipaleen ajan ja selviytyneet aina playoffeihin. Pelaajat ovat näin ollen täyttäneet hyvin ruutunsa ja valmennus on saanut heistä hyvin ulosmitattua tuloksia, joten isompaan rotaatioon ei ole ollut näin perustetta.

Esimerkiksi Moskovan TsSKA tuli aiemmin tunnetuksi siitä, että se saattoi kierrättää kahta alinta ketjuaan lähes kokonaan pelistä toiseen. Tästä oli etua etenkin pudotuspelien otteluruuhkassa.

Vuorisen mukaan Jokereissa ei ole tarvetta isommalle pelaajarotaatiolle.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

"Ei tässä ole tarkoitus kokeilla"

Kahden suunnan sopimuksen pelaajilla matka Vantaalta Ilmalaan on melkoinen, kun edellä on koko pelaava Jokereiden kokoonpano ja vielä useampi jokeripelaaja, jotka ovat huilivuorossa. Jotta peliaikaa irtoaa KHL:n kirkkaista valoista, täytyy käydä niin kuin nyt on Jokereille käynyt: ketjullinen pelaajia on loukkaantuneena.

Esimerkiksi hyökkääjien osalta tilanne on se, että Jokereiden kokoonpanorotaatiossa on 16 hyökkääjää, ja kun pelaamassa on 12, neljä jää vielä kokoonpanon ulkopuolelle.

Se taas tarkoittaa sitä, että peräti viisi jokerihyökkääjää saa olla sivussa syystä tai toisesta ennen kuin Monto, Embrich tai muut kahden suunnan sopimuksen hyökkääjät saavat peliaikaa KHL:ssä. Ja silloinkin on vielä mahdollisuus, että puolustaja vie pelipaikan.

Sen sijaan, että Jokerit antaisi enemmän kahden suunnan sopimuspelaajille vastuuta, joukkue on vahvistunut kauden aikana Max Wärnillä ja Kristian Vesalaisella

Erityisesti Wärnin kohdalla voi kyseenalaistaa, tuoko hän merkittävästi Jokereiden pelaamiseen lisää kuin esimerkiksi Monto. Voittavaa joukkuetta rakentaessa valmennus, Vuorinen ja GM Jari Kurri ovat kuitenkin päätyneet Wärnin pestaamiseen. Joukkueen kokoonpano on taas jälleen hieman laajempi.

Kaikki kulminoituu lopulta siihen että kahden suunnan sopimuspelaajien rooli on jo ennen kautta asetettu tietynlaiseksi. Vaikka pelaajat esiintyisivätkin pirteästi pelaamissaan KHL-otteluissa, tie vie yleensä nopeasti takaisin Kiekko-Vantaaseen, kun loukkaantumistilanne helpottaa. Melko kovat näytöt on lyötävä tiskiin, että Jokereiden kokoonpanorotaatiosta voisi paikka aueta.

Pelkästä rotaation ilosta, solidaarisuudesta, kaikki pelaa -meiningistä tai nuorten pelaajien sisäänajosta ei peliaikaa jaella.

Lauri Marjamäki otti perjantain kotiottelun jälkeen lyhyesti kantaa nuorten, kahden suunnan sopimuspelaajien rooliin. Hän muistuttaa KHL:n tasosta.

– Täytyy muistaa tämä järjestys. Tässä on ensin A-juniorit ja sitten Mestis ja Liiga vielä ennen KHL:ää. Olen äärimmäisen iloinen, että olemme voineet antaa Nurmikannalle kaksi peliä, Montolle yhden ja Embrich on ollut mukana harjoituksissa.

Kun Jokereiden loukkaantumistilanne helpottaa, kahden suunnan sopimuspelaajille ei vastuuta ole luvassa.

– Ei tässä tarkoitus ole kokeilla, Marjamäki totesi.

Pelaajapolku tukossa

Jokereilla on pelaajapolku, ainakin nimellinen. Se kulkee A-junioreiden kautta Mestiksen Kiekko-Vantaaseen, josta seuraava askel onkin Jokerit ja KHL. Kovin montaa pelaajaa ei KHL-aikakaudella ole pelaajapolun kautta raivannut tietään Jokereiden KHL-miehistöön. Juho Rautanen, joka pelasi viime kaudella yli 20 ottelua Jokereissa KHL:ää, on yksi harvoista.

Mestiksen ja KHL:n välistä puuttuu tosin yksi askel, Liiga.

– Haasteena on tällä hetkellä yhteistyösseuran puuttuminen Liigan tasolla, joka edesauttaisi yhden väliportaan luomiseen Mestiksen ja KHL:n välille. Uskoisin paremmasta yhteistyöstä olevan paljon etua kaikille osapuolille ja ennen kaikkea pelaajille. Yhteistyöseuran puuttuminen Liigasta on kuitenkin sellainen asia, mihin Jokereiden on haastavaa vaikuttaa, joten meidän on keskityttävä entisestään laadukkaaseen arkeen jokaisen joukkueen toiminnassa, Vuorinen pohtii.

"Jokereiden ensisijaisena tavoitteena on rakentaa urheilullisesti menestyvä joukkue."

Jos kerran Jokereilla on pelaajapolku, miksi Kiekko-Vantaan tai A-junioreiden nuorille pelaajille ei anneta edes mahdollisuutta pelata ja murtautua KHL:ään?

Syy on selvä: Jokerit tavoittelee KHL:ssä menestymistä ja pitkää kevättä ja se syrjäyttää nuorten pelaajien sisäänajon.

– Jokereiden ensisijaisena tavoitteena on rakentaa urheilullisesti menestyvä joukkue, joka pystyy pelaamaan pitkälle kevääseen KHL:n pudotuspeleissä, pelaajakoordinaattori Vuorinen linjaa.

Kaikkea toimintaa pelaajien suhteen, kuten muutenkin, ohjaa se, että Jokerit haluaa menestyä KHL:ssä tässä ja nyt. Jokaiselle kaudelle on saatava kilpailukykyinen joukkue, ja siinä Kurri ja Vuorinen ovat toistaiseksi onnistuneet mainiosti.

Koko Jokerien KHL-aikakauden mittapuulla näyttääkin siis vahvasti edelleen siltä, että yhteistyö Kiekko-Vantaan kanssa tarjoaa Jokereille ensisijaisesti tuen ja turvan, kun loukkaantumissuma iskee. Se näkyy jo pelaajien asennoitumisessa, kun he tekevät kahden suunnan sopimuksen Jokereiden kanssa.

Hyökkääjä Monto solmi Jokereiden kanssa kahden suunnan sopimuksen viime keväänä. Sopimus Jokereiden kanssa näytti hienoilta otsikoissa, mutta Monto tiesi jo heti, mikä rooli tulee olemaan.

– Jokerit maksaa palkan ja sieltä tulee treeniohjeet, fysion palvelut ja niin edelleen. En ajattele asiaa sillä tavalla, että ensi kaudella pelaan KHL-pelejä Jokereissa. Sinne on pitkä matka, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Mestis on kuitenkin pääasia ensi kaudella, Monto avasi sopimustaan Itä-Savolle viime keväänä.

Jokereiden kohdalla jonkinlaisesta pelaajapolusta voidaan puhua, mutta Jokereissa ei missään nimessä lasketa sen varaan, että pelaajapolun kautta se saisi merkittävää määrää pelaajia joukkueeseensa.

– Pelaajapolun pyrkimyksenä on kehittää pelaajia ammattikiekkoon ja toivottavasti aina KHL- tai NHL-tasolle asti, Vuorinen sanoo.

– Haaste on kova, koska hyvin pieni prosentti junioripelaajista nousee KHL- tai NHL-tasolle. Tämä tekee kuitenkin Jokereiden pelaajapolusta ainutlaatuisen, kun pelaajalla on mahdollisuus pelata Euroopan huippukiekkoa Helsingissä, hän jatkaa.

Jokerit tukee taloudellisesti junioriorganisaatiotaan Vuorisen mukaan merkittävällä määrällä Suomen mittakaavassa.

– Seuran edustusjoukkueen tuki junioreille on omalta osaltaan vaikuttamassa siihen, että lasten harrastaminen on perheille huokeata Jokereiden junioreissa. Yhteistyö on hyvällä tasolla valmentajien ja seuratyöntekijöiden välillä, joten pelaajienkehittämiseen on hyvät edellytykset olemassa. 

Jokereiden edustusjoukkue on pelaajaputken rikkonaisuudesta huolimatta tämän ja viime kauden aikana jossain määrin profiloitunut nuorten pelaajien kehittymispaikaksi. Viime kaudella Eeli Tolvanen ponnisti Jokereista eteenpäin, ei vielä ihan NHL-tasolle, mutta sai kuitenkin merkittävän nosteen uralleen.

Samaa hakevat tällä kaudella Eemeli Räsänen ja tuore hankinta Vesalainen.

– Viime kausien aikana on ollut hienoa nähdä, että NHL:n kärkivaraukset Eeli Tolvanen, Kristian Vesalainen ja Eemeli Räsänen ovat halunneet tulla Jokereihin kehittymään ja näkevät seuran hyvänä paikkana pelaajapolullaan aina maailman huipulle asti, Vuorinen iloitsee.

Juttua muokattu 28.11 klo 14:45: Marjamäen sitaattiin lisätty Liiga: "Tässä on ensin A-juniorit ja sitten Mestis ja Liiga vielä ennen KHL:ää."

» Lähetä palautetta toimitukselle