80-81 – 51 maalin Rinne

MESTIS / Artikkeli
Uudelle vuosikymmenelle käynyt divari sai kovan luokan vahvistuksia. HPK:n valinnut Jouni Rinne dominoi pistepörssiä, Hannes Kapanen puolestaan oli nousija-JoKP:n kantavia voimia. Kerhon kova vire runkosarjassa ei varmastikaan ollut yllätys kenellekään. KooVeen sen sijaan ei missään tapauksessa pitänyt jatkaa kauttaan runkosarjan jälkeen – ainakaan nousukarsinnoissa. Liigaseurat Lukko ja Jokerit olivat joka tapauksessa kaksikolle aivan liian kova paloja purtavaksi, varsinkin kun tamperelaisten tähdet kävivät lakkoon.

Joukkueet (1.-10.): HPK, KooVee, JYP, SaPKo, Sport, KooKoo, FoPS, Jäähonka, Valtit, JoKP

Ottelumäärä: 36

Hämeenlinnassa meno jatkui edelliskauden malliin. Kausi alkoi kuudella voitolla, joita seuranneen yhden tappion jälkeen joukkue voitti taas seitsemän peräkkäistä peliään. Kerho piti käytännössä piikkipaikkaa hallussaan koko runkosarjan ajan. Varsinkin joukkueen hyökkäyskalustoa oli vahvistettu edelliskauden pettymyksestä johtuen. Todellinen jymyvärväys oli edellisellä kaudella Lukolle 36 pelissä 67 pistettä takonut Jouni Rinne, joka oli samalla ollut koko liigan kolmanneksi tehokkain pelaaja. Rinteen johdolla HPK hassuttelikin vastustajiaan runsasnumeroisesti. "Kultaranne" iski 51 maalia, eli lähes puolitoista per peli, ja koko joukkue yhteensä 294. Toinen superhankinta ykkösketjuun oli kolmekymppinen Sakari Ahlberg, joka oli tahkonnut kymmenkunta kautta pääsarjaa Ilveksessä. Saksassakin käväissyt Ahlberg jakeli Rinteelle syöttöjä pistepörssin kolmossijan edestä.

Ehkä kuitenkin kaikista viisaimmat hankintansa HPK teki peräpäähänsä, kun joukkueen puolustusta saapuivat vahvistamaan tehokkaat Timo Hokkanen sarjasta pudonneista Jukureista sekä Pekka Laukkanen FoPS:sta. Muita uusia kerholaisia olivat Tampereelta siirtyneet puolustaja Ari Jokinen ja hyökkääjä Pertti Lehvilä, joka oli jo ehtinyt käväistä Pohjois-Amerikassakin. Kiekko-67:n nuori Jarmo Heikkilä korvasi Vaasaan lähteneen Kimmo Auran joukkueen toisena maalivahtina. HPK omaa luokkaansa olleesta kalustosta kertoo myös se, että edelliskauden kymmenestä tehopelaajastaan joukkue menetti vain yhden, yhdeksänneksi kovimmat pisteet keränneen hyökkääjä Pekka Sartjärven. Lisäksi paikan joukkueessa menetti tai jätti muutama pienemmän roolin pelaaja sekä runkopelaajista Aki Järvinen ja "Rinkelinmäen laki ja (epä)järjestys Oy", eli kovaotteinen puolustaja Tapani Jaatinen. Kerho päätti runkosarjan 12 tappiottoman ottelun putkella ja keräsi yhteensä 56 pistettä. Ylivoimalla joukkue oli kerrassaan ylivoimainen ja pystyi pitämään oman päänsäkin suhteellisen hyvässä kuosissa runsaasta alivoima-ajasta huolimatta. HPK:ta vastaan tehtiin vähiten, eli 128 maalia.

Todelliseksi yllätyskakkoseksi itsensä kiilasi liigasta pudonnut KooVee, joka "YYA-sopimuksensa" myötä oli menettänyt parhaat pelaajansa Ilvekseen. Myös Lasse Tasala oli päättänyt jäänyt liigaan, Rauman Lukkoon. Liigamiehistöstään se sai pidettyä riveissään suurin piirtein kolmos- ja neloskentät sekä maalivahti Petri Vuorisen. Jämäjengiksi haukuttu joukkue haastoi kuitenkin vielä joulun alla HPK:n tiukkaan kisaan aina runkosarjan voitosta asti. Lopulta tahti hidastui hivenen, mutta kakkossija pysyi tiukassa otteessa 47 pisteellä. Joukkueen avainpelaajiksi nousi Ilvekseltä ylimääräisiksi jääneet nuoret ja tuntemattomat hyökkääjät Sakari Pehu, Pekka Järvelä ja Pekka Orimus, jotka jo keväällä muodostivat koko sarjan pelätyimmän vitjan. Ilveksestä joukkue sai myös hyvää divaritasoa olleet Ilkka Huuran, Seppo Aron ja Pekka Helanderin. Jukka Raittinen palasi Tampereelle ja oli nuoressa joukkueessa todella tärkeä hahmo muutaman vuoden poikasia kokeneempana.

Jossain terävimmän kärjen takana

Myös seuraavalla kolmikolla oli mahdollisuutensa yltää karsintoihin. 44 pisteen JYP ja 42 pointsia kerännyt SaPKo taivalsivat koko kauden tasatahtia. JYP, jonka maalia vartioivat yhä Kari Viljanen ja Harri Tammiruusu, päästi sarjassa toiseksi vähiten maaleja. Maalivahti Jari Kaarelan Coloradoon menettänyt SaPKo sen sijaan teki sarjassa toiseksi eniten maaleja (213). Myös puolustuspeli oli savolaisilla toisinaan uomissaan. Sarjassa ei montaakaan nollapeliä pelattu, mutta SaPKo piti maalinsa koskemattoman kahdesti tyylillä: kotipeli FoPS:ia vastaan päättyi 10-0 ja Espoosta pisteet haettiin puhtaasti 0-8. Joukkueen peliä sotkivat ajoittain pelaajarintamalla tapahtuneet käänteet, jotka kuljettivat milloin ketäkin poispäin Savosta.

Määrällisesti Jorma Kurjenmäen valmentama JYP ei kesän siirtoruletissa ollut jäänyt tappiolle, mutta ehkä laadullisesti kuitenkin - vaikka seura vuoden takaista sijoitustaan onnistuikin kahdella pykälällä parantamaan. 26 maalia iskenyt Erkki Väkiparta palasi takaisin Ässiin ilahdutettuaan keskisuomalaisia vain vuoden. Maalilla Väkiparralle hävinnyt Pekka Saikkonen puolestaan siirtyi Forssaan ja 21 osumaa kerännyt Pasi Mustonen Jokereihin. Myös neljänneksi tehokkain peluri Matti Estola jätti joukkueen. Uusia pelaajia oli kymmenkunta, joista puolet joukkue nosti mukaan omista junioreista. Vasta 16-vuotias Matti Kautto olikin todellinen superyllättäjä ollen heti joukkueensa kolmanneksi tehokkain. Kauton eteen kiilasivat JYP:ssä jatkanut Raimo Summanen sekä joukkueeseen viiden Ilves-kauden jälkeen palannut hyökkääjä Risto Kankaanperä. Muita vahvistuksia olivat viimeisen kautensa pelannut Erkka Westerlund, Jukureiden Jukka Hakala ja Malmöstä palannut Timo Rautio.

SaPKo oli satsannut hankintoihinsa muutamankin markan. Lahdesta joukkue värväsi riveihinsä kaksi pelaajaa: kolme kautta liigaa pelanneen Kari Mäkitalon ja Pekka Hämäläisen. Nuori, mutta isokokoinen, puolustaja Timo Turunen löytyi Joensuusta. Brian Law:n tilalla Pohjois-Amerikasta joukkueessa käväisivät Doug Patey ja Greg Keating. Varsinkin Pateysta odotettiin kovaa vahvistusta, sillä neljä kesää aiemmin hyökkääjä oli varattu sekä NHL:ään että WHA:han. Washington Capitalsin riveissä kanadalainen oli kiekkoillut kolmen kauden aikana, edellisen kauden vierähdettyä Houstonin CHL-joukkueessa Hannu Kamppurin, Kari Makkosen ja Mark Messierin seurassa. Patey iskikin 12 pelissä tehot 12+6 ennenkuin jätti Savon taakseen. Keating pelasi vain neljä peliä.

Jari Kaarelan lähdettyä puolestaan koluamaan P-Amerikan juniorisarjoja hankki SaPKo riveihinsä nuoria maalivahteja: Lasse Summan Heinolasta, Ilveksen vara-varavahdin Olli Pennasen sekä omista junnuista Jarmo Myllyksen. Kenttäpelaajistaan SaPKo oli menettänyt kokeneen kaksikon: 34-vuotiaan keskushyökkääjätähtensä Jussi Piuholan sekä vuotta nuoremman puolustajalegenda Paavo Tirkkosen. Lisäksi Seppo Tenhunen palasi Kärppiin ja Reipas nappasi lupaavan Timo Härkösen.

Keskikastissa

Pisteen SaPKoa vähemmän keränneenä viidenneksi jäänyt Sport sen sijaan aloitti kauden heikosti. Vaasalaiset voittivat kauden avauspelinsä, mutta hävisivät seuraavat kuusi peliä ja olivat vielä marraskuussakin karsijan paikalla. Sport oli kuitenkin toisen neljänneksen kovin joukkue, ja hilasi itsensä mukaan kärkiryhmän vauhtiin. Neljännen sijan se menetti SaPKolle vasta viimeisellä kierroksella hävittyään JoKP:lle. Sport ei ollut vieläkään päässyt täysin eroon ailahtelevaisuudestaan. Varsinkin kärkijoukkueita vastaan odotettavissa saattoi olla rumia tappioita. HPK voitti vaasalaiset kaudena aikana 3-12 ja 11-3, KooVeekin 12-4. Sportin riveissä ei juurikaan muutoksia ollut tapahtunut. Ainoa merkittävä lähtijä oli Lukon nappaama Esa Wallin. Keskushyökkääjä Staffan Nykvistin ja kokeneiden Simo Hytösen ja Timo Saarvion pelillinen panos ei ollut enää edellisellä kaudella kovinkaan kaksinen ollut. Hankinnoista kokeneimpia olivat Seppo Hirvonen sekä Sportin paitaan palannut Jan-Erik Österblad. Muutama muu uusi peluri napattiinkin sitten matkaan junnuista.

Lähes koko kauden kuudetta ja seitsemättä sijoja hallinneet KooKoo ja FoPS puolestaan jäivät kovakuntoisemmista joukkueista vähitellen - mutta varmasti. Kauden puolivälissä kummallakin oli vielä pienet mahdollisuutensa nousta korkeammalle, mutta mahdollisuuksien huvetessa vailla panosta pelanneet joukkueet alkoivat löysäilemään ja tyytyivät ottamaan vain pakolliset pisteet. KooKoo hävisi kotonaan vain neljä peliä, mutta onnistui vastaavasti voittamaan vieraissa koko kauden aikana vain yhden pelin: Sportin Vaasassa 4-7. Viiteen tappioon runkosarjan lopettanut KooKoo sai viimeiseltä neljännekseltä kasaan vain kuusi pistettä, samoin neljään tappioon lopettanut FoPS:kin. Kouvolalaisten lopulliseksi saldoksi jäi 141 tehtyä ja 168 päästettyä maalia sekä 32 pistettä. Palloseura teki yhtä monta maalia, päästi 16 enemmän ja sai kasaan yhden pisteen vähemmän.

Kumpikin joukkue oli jälleen kesällä ollut tiukan paikan edessä kun pelureita kokeneemmasta päästä lopetti tai katosi Euroopan rahakkaimpiin kaukaloihin roppakaupalla. Palloseura menetti tehotusinastaan viisi pelaajaa, puolustaja Laukkasen lisäksi hyökkääjät Kari Lehtisen, Hannu Raittisen, Pekka Stenforsin ja Jouni Mäkitalon. Lähtijöitä yritettiin jälleen kerran paikata muutamalla kovalla hankinnalla sekä omilla nuorilla. Tehomieheksi Mika Helkearon rinnalle Forssaan kaapattiin Pekka Saikkonen JYP:istä. Tapparan Rauno Saarnion siirrossa edesauttoi Palloseuran liberaalimpi politiikka ulkomaan siirtoja varten - ja Saarnio siirtyikin vuoden jälkeen Saksaan. Myös Arto Kaunonen pelasi vihreässä nutussa jokusen pelin.

KooKoo oli vielä selvemmin menettäjien rintamassa. Joukkue menetti kokeneen hyökkääjäkaksikon, kun Juhani Södervik lopetti ja Ilkka Kannelkoskikin tyytyi enää pitämään kuntoaan yllä kavereiden kanssa. Puolustajana viime kaudet pelannut Esa Sirén joutui pitämään välivuoden ja avainmiehistä lopettaneihin kuului myös konkaripakki Antero Tirkkonen. Maalivahti Ismo Lonka jätti tonttinsa lopullisesti Jukka Haajan haltuun ja muitakin lähtijöitä oli vielä lähes kymmenen. Hankintoihin ei ollut juurikaan satsausvaraa. Kukaan uusista vahvistuksista ei ollut edellisellä kaudella pelannut edes divaritasolla. Kovimmat nimet olivat joukkueeseen palannut Jorma Jyrkilä ja Titaanien Risto Reivilä. Lähialueen juniorit olivat päivän sana kouvolalaisjoukkueen täydentämisessä, mutta toki KooKoo värväsi pelaajia myös eksoottisimmista ympäristöistä. Innolla hyökännyt puolustaja Jukka "Puukko" Virtanen löytyi kolmosdivarin pieksämäkeläisestä Huuhan Pallosta.

Nousijat taulukon hännillä

Peräpään kolmikon muodostivat Jäähonka sekä sarjanousijat Valtit ja JoKP. Huonoiten niistä kautensa aloitti espoolaisjoukkue, vaikka se olikin saanut pidettyä joukkueensa kasassa harvinaisen hyvin. Runkomiehistä joukkueen jättivät kokenut hyökkääjä Jyrki Seivo, Juhani Aherikko, Ilkka Kuhakoski, Jyrki Tuukkanen ja kakkosvahti Jari Vilen. Jäähongan hankinnoista ylitse muiden nousi yksi nimi: Reippaasta siirtynyt 29-vuotias puolustaja Jouko Öystilä, jolla oli tilillään kokemusta ulkomailta, kaksi SM-kultaa ja viidet MM-kisat. Jokereista joukkueeseen liittyivät 12 divarimaalia iskenyt 21-vuotias hyökkääjä Ari Blomqvist sekä pari vuotta vanhempi maalivahti Patrik Wainio. Ja käväisipä joukkueen matkassa myös todellinen legenda, 32-vuotias Timo Turunen. Turunen pelasi 11 peliä tehoin 3+3.

Jäähonka voitti avauskierroksella Valtit niukasti 3-2, mutta seuraavista kahdeksasta pelistä sille oli tarjolla vain lämmintä kätttä. Vähitellen Jäähonkakin alkoi napsia voittoja vähemmän satunnaisesti, mutta asemapaikka pysyi tiukasti viivan alla. Karsinnoilta se pelastui vasta viimeisellä kierroksellaan, voittamalla Valtit vieraissa maalein 2-5. Sarjan huonoimman maalieron (111-209) keränneet espoolaiset saivat metsästettyä runkosarjasta 25 pistettä, yhden enemmän kuin varkautelaiset.

Valtit sai revittyä jo muutaman pisteen eron pelottavaan viivaan, mutta yhdeksän peräkkäistä tappiota heti vuoden alkuun pakotti sen taistelemaan paikkansa puolesta loppuun asti. Yhtenä selityksenä tappioputkeen voi pitää kovia pakkaskelejä, joiden takia ulkojäillä tahkonnut joukkue ei toisinaan pystynyt harjoittelemaan kunnolla viikkoon. Avaimet oli Valttien omissa käsissä, sillä se sai lopettaa runkosarjan kahteen kotipeliin: juuri JoKP:ia ja Jäähonkia vastaan. Joensuulaisista irtosi voitto, mutta viimeisestä pelistä siis tappion karvasta kalkkia. Valtit teki häntäkolmikosta eniten (127) ja päästi vähiten (202) maaleja. Nousijajoukkue lähti divariin melkoisen nöyrin mielin, toisin kuin kohtalotoverinsa. Kovimmat varkauteen hankitut nimet olivat Kärppien Pekka Myllylä ja SaPKossa kiekkoillut Kauko Tamminen. Muuten joukkue luotti vanhan runkonsa lisäksi muihin lähialueelta löytyneisiin pelimiehiin.

Joensuussa into oli kova – olihan kaupungin kiekkoylpeys palannut divariin neljän laihemman kauden jälkeen. Ja tällä kertaa vieläpä melkoisella rytinällä. Suurimman huomion JoKP:sta sai osakseen kotikonnuilleen palannut kolmikymppinen maajoukkuekiekkoilija Hannu Kapanen, joka vielä edellisellä kaudella oli iskenyt HIFK:lle kovat tehot 17+34. Vaikka loukkaantumiset sotkivatkin kautta, oli Hannes joukkueensa paras pistemies (31.13+20), mutta yksin on paha pelata – tai ainakaan voittaa. SaiPasta joukkue osti Juha Naukkarisen ja Isto Partasen ja Jäähongasta Pekka Kelkan. Muitakin uusia pelaajia värvättiin mukaan kentällisen verran.

Divari oli odotuksista ja satsauksista huolimatta vielä liian kovaa kyytiä suurimmalle osalle joensuulaisjoukkueesta. Paukkupakkaset rasittivat myös joensuulaisia. Kausi alkoi ihan mukavasti, mutta paluu arkeen tuli nopeasti muutaman voiton jälkeen. KooVee kuritti nousijaa luvuin 12-1, jonka jälkeen joukkue pelasi voitoitta yhdeksäntoista ottelua putkeen, ja ankkuroitui jumboksi. Viimeisellä neljänneksellä joukkue sai kaunisteltua tilastojaan hivenen, ja päätyi lopulta 18 pisteeseen maalierolla 123-209.

Murskatappiot JoKP pystyi kuitenkin välttämään – toisin kuin Jäähonka ja Valtit. Kaksikolle ei juurikaan Hämeenlinnan reissuilta jäänyt kehuttavaa. Jäähonka otti nekkuun luvuin 15-2 ja 13-3, Valtit 11-0 ja 18-4. KooVee iski kotonaan kummankin verkkoon kertaalleen kolmetoista maalia, SaPKo puolestaan kuritti espoolaisia 12-1. Myös kotihalleihinsa joukkueet saivat järjestettyä muutamat maalijuhlat – väärään päätyyn kylläkin. JYP haki pisteet Espoosta maalein 2-12 ja HPK Varkaudesta lukemin 3-13.

Rinteen komennossa

Jouni Rinne otti ylivoimaisen voiton runkosarjan pistepörssissä, tehoin 51+43. Rinteelle syöttöjä jakelivat sijalle kolme yltänyt Ahlberg (29+39) sekä kuudenneksi tehokkain Hannu Savolainen (19+41). Toiseksi eniten maaleja ja pisteitä sarjassa keräsi Sportin Börje Eriksson (42+31). Neljännen ja viidennen rivin miehitti KooVeen kaksikko Pekka Järvelä (20+45) ja Sakari Pehu (30+31). Viiteenkymmeneen tehopisteeseen pääsi vielä kahdeksan pelaajaa: SaPKosta Paavo Nevalainen (27+32) sekä Steve MacDonald (22+28), Aki Räisänen (30+25) KooKoosta, JYP-kaksikko Pertti Rastela (29+25) – Risto Kankaanperä (29+25), Mika Helkearo (25+28) ja Pekka Saikkonen (26+26) FoPS:sta sekä maalipörssin kolmonen, KooVeen Pekka Orimus (32+19).

HPK:n tulivoiman määrää todistaa myös joukkueen edustus pistepörssissä. Neljänkymmenen ahneimman joukosta nimittäin peräti yksitoista pelaajaa kuului Kerhoon. Häntäpään joukkueista ei asiaa pörssikärkeen ollut.Valttien Pekka Kinnunen sai kasaan tehot 22+14 ja mahtui sijalle 28. Hannu Kapanen sijoittui neljä pistettä alemmas, ja Jäähongan Juha-Pekka Hienonen (19+11) vasta sijalle 39. Myös jäähypörssin kärkikaksikko löytyi Hämeestä: Rinne 88 ja Savolainen 82 minuuttia.

Uusia nuoria tähtiä ei tällä kaudella syttynyt aivan viime talven tapaan, mutta toki lahjakkaita yksilöitä saatiin jälleen ihastella. Edellisen kauden komeettoihin kuulunut Raimo Summanen ei päässyt tällä kaudella aivan yhtä hyvään vireeseen, mutta iski silti kelvolliset 15 maalia. KooKoo puolestaan istutti rohkeasti ykköskenttäänsä Heimo Mäkelän ja Aki Räisäsen rinnalle nuoren Vesa Eerolaisen. Veto oli onnistunut, sillä 17-vuotias hyökkääjä iski peräti 19 maalia. Seuraavan kauden Eerolainen jätti kokonaan väliin ylioppilaskirjoitusten takia. KooVeen joukkueesta nuoria lupauksia löytyi muutamankin kentällisen verran: mm. Jari Hirsimäki sai tulikasteensa miesten joukkueessa (29.11+9) ja 17-vuotias puolustaja Hannu Henriksson keräsi pelaamistaan 18 ottelusta kovat tehot 7+9. Vuoden Henrikssonia vanhempi Sportin Jari Munck iski neljännellä ja viimeisellä divarikaudellaan tehot 8+16. Maalivahdeista Ari-Pekka Siekkinen (JYP) ja Jarmo Myllys (SaPKo) saivat kauden aikana ensimmäistä kertaa nimensä divariottelun pöytäkirjoihin.

Läpihuutojuttuja ja tähtipelaajien lakko

Liigakarsinnasta ei mitään suurta jännitysnäytelmää päässyt syntymään. Jokerit oli voittanut kauden aikana vain kuusi ja Lukko seitsemän ottelua, mutta karsinnoissa ne eivät antaneet HPK:lle ja KooVeelle mitään mahdollisuuksia. KooVee hävisi kaikki ottelunsa maalierolla 15-43 ja HPK:n ainoiksi voitoiksi jäivät juuri KooVee-kamppailut. Kun Jokerit ja Lukko vielä voittivat toisensa kotonaan, oli sarjan kaksi parasta selvillä jo melko varhaisessa vaiheessa. Kumpikin liigaseura sai kasaan kymmenen pistettä; Jokerit hurjalla maalierolla 48-13 ja helsinkiläisille kymmenellä maalilla hävinneet Esko Sahlstedtin suojatit lukemilla 27-27.

KooVeen huippupelaajat, Pekka Järvelä etunenässään, olivat liigakarsinnan ajan lakossa. Pelaajien mielestä heille olisi kuulunut erillinen korvaus kauden jatkumisesta karsinnoissa. KooVee, joka ei edes halunnut nousta, ei moiseen tiukassa taloudellisessa tilanteessaan tietenkään suostunut, joten tamperelaiset joutuivat tyytymään pelailuun ilman parasta vitjaansa. Myös HPK:n ja Jokereiden kohtaamisissa oli mukana ripaus ylimääräistä latausta. Kuluneen vuoden aikana Jokerien kirstunvartija Aimo Mäkinen oli väläytellyt useampaankin otteeseen mahdollisuutta myydä joukkueen liigapaikka Hämeenlinnaan. Elokuussa Kalervo Kummolakin oli antanut suostumuksensa Mäkiselle, joka sai lopulta tahtonsa läpi, ja Jokerit pysyi liigassa uusitulla organisaatiollaan. Sen ainoa tavoite oli ollut säilyttää nuorella joukkueellaan sarjapaikka, ja sen se myös teki.

HPK:lla oli jo runkosarjassa ollut usein vaikeuksia hillitä tuntojaan. Joukkue otti divarikymmeniköstä selvästi eniten jäähyminuutteja (583) sekä käytösrangaistuksia. Raumalla turhautunut joukkue saikin aikaan kunnon hässäkän ottelun loppuhetkille. Maaleissa Kerho hävisi vain maalilla, 5-4, mutta Hannu Savolainen taisi jäädä selvemmin jyrän alle saatuaan nenänhierontatunnin Lukon Peter Shieriltä. Kahakan ansiosta Juhani Wallenius nousi 28 minuutillaan karsintasarjan jäähytilaston ykköseksi.

Sarjan pistepörssissä juhlivat luonnollisestikin Jokerit. Tony Arima teki kuudessa pelissä tehot 6+4, Sakari Petäjäaho 6+3, Pekka Räsänen 5+2, Arto Laine 4+3 ja Anssi Melametsä 2+5. HPK:sta ainoastaan Rinne (3+6) pystyi pitämään runkosarjan tahtiaan yllä. Ilman tehoketjuaan pelannut KooVee oli luonnollisestikin varsin tehoton, tehden kuudessa pelissä vain viisitoista maalia. Joukkueen paras pistemies oli tehot 1+4 kerännyt Jari Veija, joka runkosarjassa oli saanut kasaan vain neljä tehopistettä. Puolustaja Hannu Henriksson antoi yhden syötön vähemmän. Lukon tehokkaín pelaaja oli KooVeesta siirtynyt Lasse Tasala (5+3).

Tiukka taisto divaripaikasta

JoKP uusi divaripaikkansa niin ikään selvästi. Yhdeksän maalia iskenyt Hannu Kapanen johdatti joukkueen viiteen voittoon, eli kymmeneen pisteeseen. Toisesta paikasta taistelu jatkui sen sijaan kiivaana loppuun asti. Pelin ratkaisi Valttien eduksi vierasvoitto Joensuusta. Varkauden joukkue sai kasaan säilymiseen riittäneet kuusi pistettä, haastajat TaWe Tampereelta sekä Kuopion KalPa kaksi vähemmän. Tilanne oli mielenkiintoinen, sillä KalPa voitti TaWen kaksi kertaa, TaWe molemmat matsinsa Valtteja vastaan ja Valtit JoKP-voittonsa lisäksi kahdesti KalPan. Kuopiossa jääkiekko kiinnosti ihmisiä: karsintojen kotipelejä kävi upouudessa hallissa katsomassa keskimäärin yli kolme ja puoli tuhatta ihmistä peliä kohden.

Divarikarsinnan pistepörssin voitti Kapanen tehoilla 9+6. Seurakaverit Olavi Karvinen ja Pentti Matikainen saalistivat kuudesta pelistä 4+4 kumpainenkin. Matikainen oli jo siirtynyt kaukalosta SaiPan vaihtopenkin taakse, mutta palasi vielä Joensuun kentille auttamaan kavereitaan. Valttien tehokaksikon muodostivat Jari Suvinen ja Seppo Vainio. Runkosarjassa yhdeksän maalia tehnyt Suvinen osui karsinnoissa kahdeksan kertaa ja syötti kaksi, Vainion tehot olivat 4+4. TaWen tehomies oli pisteet 3+5 kerännyt Hannu Saarentaa.

B-maajoukkuepaidan puki kauden aikana ylleen divarilaisista vain Jari Munck, joka pelasi kymmenen peliä, joissa teki yhden maalin. Nuorten MM-kisoissa Suomi ylsi komeasti hopealle Olli Hietasen komennossa. Joukkueessa pelasi nuorten joukkueiden konkari Munck sekä KooVeen Järvelä, joka oli tehoillaan 5+2 Suomen toiseksi tehokkain peluri heti HIFK:n Ari Lähteenmäen jälkeen.

Kahdeksantoista vuotiaiden maanosaturnauksessa Suomi jäi neljänneksi. Joukkueessa pelasi monta divarimiestä. 21 maalia JYP:lle iskenyt Matti Kautto keräsi kisoista tehot 1+3, Tero Lehikoinenkin pelasi talven aikana pari miesten divaripeliä. KooVeesta mukana oli Hannu Henriksson ja vielä junioreissa pelannut lupaava Esa Keskinen. Kisapojista Risto Korpela ja Seppo Kyllönen pelasivat koko kauden SaPKon edustusmiehistössä, kuten myös JoKP-kaksikko Jari Hakkarainen ja maalivahti Juha Jääskeläinen. NHL:ään varattiin tänä kesänä ennätysmäärä suomalaisia. Tusinasta varatusta kukaan ei kuitenkaan kiekkoillut tällä kaudella divarissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle