Ässien pelaaja-arvostelut 2012-2013

LIIGA / Artikkeli
Padan riveistä löytyi kosolti onnistujia
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
Porin Ässien kaudesta tuli lopulta suuri onnistuminen. Vielä vuodenvaihteessa patapakka oli täysin tuuliajoilla, mutta kauden edetessä joukkueesta nousi esille uusia ratkaisijoita ja menestystarinoita. Nousujohteinen suoritus päättyi mestaruuteen.

Mestaruusjoukkueesta löytyi luonnollisesti kosolti onnistujia. Ässien pelaaja-arvostelut ovat asteikolla 1-5 ja suhteutettu ennakko-odotuksiin ja onnistumiseen omassa roolissaan.

Maalivahdit

Juha Järvenpää

RS 18 2,56 92.20%
PO 1 0,00 100,00%

Porilaisvahti jäi jälleen statistin rooliin. Järvenpää haastoi alkukaudella vielä Raannan, mutta epätasaisuus vaivaa edelleen. Hyvää peliä seurasi hyvin keskinkertainen matsi. Päästää edelleen turhan usein helpon ensimmäisen maalin, minkä jälkeen torjuu melko varmasti loput ottelusta.

Antti Raanta

RS 45 1,85 94,33%
PO 16 1,33 95,45%

Raanta oli keväällä SM-liigan paras pelaaja. Sensaatiota hehkutettiin kenties liikaakin, sillä Ässien menestys perustui enemmän koko joukkueen hyvään puolustamiseen kuin Raannan huipputorjuntoihin. Maalivahti pelasi kuitenkin ottelusta toiseen todella hyvällä tasolla. Raanta kesti paineet myös henkisesti. Elävä muuri palkittiin kauden jälkeen ykkösvahdin paikalla MM-kisoissa.

Puolustajat

Miko Malkamäki

RS 51 3+9=12, +9, 22 min
PO 7 0+0=0, 0, 4 min

Malkamäki otti huimia kehitysaskelia viime kaudesta. Puolustaja ei missään vaiheessa yltänyt kärkipuolustajien tasolle ja oli edelleen ajoittain vaikeuksissa omassa päässä. Henkilökohtaiset virheet ovat vähentyneet huomattavasti. Malkamäki osoitti kiekollisena pystyvänsä nostamaan tasoaan entisestään.

Shaun Heshka

RS 60 8+23=31, +14, 26 min
PO 16 1+7=8, +9, 6 min

Ässien puolustuksen ehdoton ykkösnimi. Pohjois-Amerikasta tullut puolustaja osoittautui kiekollisesti odotettuakin paremmaksi. Heshka ei ikinä kiirehtinyt kiekon kanssa ja voitti heikosta laukauksesta huolimatta SM-liigan puolustajien pistepörssin. Pudotuspeleissä Heshka ei päässyt aivan runkosarjan tasolle. Puolustajan kausi oli niin hyvä, että Ässien kanssa tehdystä jatkosopimuksesta huolimatta hän pelaa ensi kaudella Venäjällä.

Tommi Taimi

RS 28 1+6=7, +4, 12 min
PO 16 2+5=7, +2, 8 min

Taimi palasi joukkueeseen aivan liian aikaisin. Loukkaantumisen vuoksi puolustaja ei päässyt harjoittelemaan tarpeeksi pitkään ja oli aluksi todella suurissa vaikeuksissa. Puolustaja paransi otteitaan kauden mittaan. Pudotuspeleissä nuorukainen suoriutui jo viime kauden tasollaan. Taimi on kiekollisena hyvä ja pärjää vahvuutensa ansiosta omassa päässä pienikokoiseksi puolustajaksi hyvin. Taimi tulee olemaan tärkeä osa Ässien ensi kauden puolustusta.

Jani Honkanen

RS 35 0+1=1, 0, 30 min
PO 9 0+0=0, 0, 16 min

Jani Honkanen teki läpi kauden sitä, mitä hän on aina aiemminkin tehnyt. Hän ei pettänyt missään vaiheessa, mutta peruspuolustajan taso on juuri ja juuri liigatasoa. Puutteellisesta liikkeestään huolimatta omassa päässä Honkanen kykenee hoitamaan tonttinsa. Maaliton putki on jo kahden kauden mittainen.

Tapio Sammalkangas

RS 56 1+8=9, +17, 38 min
PO 16 1+1=2, +3, 6 min

Peruspuolustajien aatelia. Sammalkangas ei ole näyttävä pelaaja, eikä hänen työkalupakistaan löydy juuri mitään annettavaa kiekollisessa pelissä. Konkari pelasi kuitenkin kenties uransa parasta kiekkoa omassa päässä ollen aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Sammalkangas kykeni nostamaan tasoaan entisestään pudotuspeleihin, joissa raastamisen ja puolustamisen ohella iski vielä maalinkin.

Ville Uusitalo

RS 59 1+16=17, +20, 20 min
PO 16 0+8=8, +8, 8 min

Maajoukkueessakin piipahtaneen puolustajan alkukausi oli kamala. Kauden alkupuoliskolla Uusitalo palasi muutaman vuoden takaiseen peliinsä, joka perustui täysin energiseen sähläämiseen. Joukkueen kenties kovakuntoisin pelaaja kykeni kuitenkin parantamaan kauden edetessä. Pudotuspeleissä Uusitalo nousi parin vuoden takaiselle tasolleen jättäen turhan höntyilyn vähemmälle.

Jyri Marttinen

RS 56 4+9=13, +5, 10 min
PO 14 2+4=6, +6, 10 min

Marttinen nousi liigan eliittiin pitkän tauon jälkeen. Omassa päässä Marttinen oli Ässien paras puolustaja. Kovaotteinen pakki muodosti Heshkan kanssa liigan parhaan parin. Puolustuksen isäntä ei tarjonnut vastustajille yhtään ylimääräistä tilaa. Marttisen kausi oli tasaisen hyvä, eikä huonoja iltoja ollut oikeastaan yhtään. Marttinen tarjosi kentällä juuri sitä, mitä häneltä tilattiinkin Poriin tullessa.

Patrik Parkkonen

RS 15 0+4=4, +4, 8 min
PO 2 0+0=0, -1, 0 min

Nuori puolustaja pelasi vähän, mutta ennakkoluulottomasti. Parkkonen väläytti jo kiekollisia taitojaan ja pelasi kokoonsa nähden yllättävän hyvin myös omassa päässä. Kokemattomuus näkyi kuitenkin karmaisevassa määrässä virheitä. Tämä kausi ei ollut vielä Parkkosen kausi, mutta jatkosopimuksen tehnyt nuorukainen saa jatkossa varmasti isompaa roolia.

Hyökkääjät

Joel Armia

RS 47 19+14=33, +12, 32 min
PO 16 3+5=8, +4, 20 min

Alkukausi oli nuorelle hyökkääjälle jälleen vaikea, mutta viime kauden tapaan kevät oli jo paljon parempi. Armia teki oman maaliennätyksensä, mutta pisteitä odotettiin vieläkin enemmän. Positiivisena puolena hyökkääjä oppi kauden edetessä puolustamaan. Buffalon NHL-varaus esittikin pudotuspeleissä koko uransa kokonaisvaltaisinta pelaamista.

Sami Lähteenmäki

RS 41 5+3=8, +11, 12 min
PO 14 0+1=1. +1, 2 min

Lähteenmäki hoiti oman roolinsa kolmos-nelosketjun hyökkääjänä mallikkaasti. Suurimman osan otteluista hyökkääjä oli näkymätön, mutta uurasti kiitettävällä tasolla illasta toiseen. Hyökkääjä väläytti ajoittain hyökkäyspään taitojaan, mutta ainakaan vielä taso ei riittänyt kärkiketjuihin. Antoi kuitenkin lupauksia siitä, että kehityksen jatkuessa parempaa voi olla vielä luvassa.

Veli-Matti Savinainen

RS 46 20+16=36, +7, 43 min
PO 16 4+5=9, +2, 10 min

Savinainen oli Ässien kevään menestyksen ruumiillistuma. Vaikka hyökkääjä kärsi loukkaantumisista, ikitaistelija antoi kentällä aina kaikkensa. Hän raastoi, riisti, karvasi, taisteli ja voitti lukemattoman määrän kulmavääntöjä. Siinä sivussa hän nakutti kaksikymmentä häkkiä. Nousi todennäköisesti viimeisellä ässäkaudellaan roolissaan liigapelaajien ehdottomaan aateliin. Palkintona ansaittu valinta MM-kisoihin.

Nico Aaltonen

RS 35 2+5=7, +6, 8 min
PO 16 1+2=3, +3, 4 min

Nico Aaltonen oli jälleen näkymätön. Hyökkääjä pystyi parantamaan viime kaudesta, mutta omaa roolia liigassa ei vieläkään löytynyt. Aaltosessa voisi olla aineksia hyväksi liigapelaajaksi, mutta hän on ajautunut vähän väliinputoajaksi. Tehoja ei tule tarpeeksi kärkiketjuihin ja virheitä tulee liikaa, jotta Aaltosesta olisi hyväksi alempien ketjujen mieheksi.

Aki Juusela

RS 32 1+1=2, 0, 2 min
PO 6 1+0=1, +2, 0 min

Viime kaudella ryminällä liigajoukkueen mukaan tullut isokokoinen hyökkääjä oli kauden suurimpia pettymyksiä. Juusela menetti itseluottamuksensa alkukaudella, eikä kyennyt enää yhtä ennakkoluulottomiin esityksiin kuin viime kaudella. Suurimmaksi ongelmaksi osoittautui puutteellinen liike. Pudotuspeleissä hyökkääjä pelasi kauden parhaimmat ottelunsa ja se nostaa arvosanaa.

Mika Niemi

RS 59 10+21=31, +13, 34 min
PO 16 4+9=13, +6, 24 min

Keskushyökkääjä teki vihdoin läpimurtonsa. Henkisesti kesän aikana kasvanut porilainen johti patapaitojen ykköskenttää koko kauden läpi varsin tasaisesti. Ei sinällään loista missään, mutta siitä huolimatta noussut liigahyökkääjien ykköskastiin. Terävyyttä vielä viimeistelyyn, niin ulkomaat kutsuvat ensi kauden jälkeen. Niemi hukkasi varsinkin pudotuspeleissä aivan liikaa läpiajoja, vaikka oli Ässien pudotuspelien paras pistemies.

Daniel Brodin

RS 60 10+8=18, +5, 73 min
PO 16 6+2=8, +2, 18 min

Ruotsalaisen alkukausi oli vaikea ja hänellä kesti tottua liigakaukaloihin. Kykeni parantamaan peliään ottelu ottelulta ja oli pudotuspeleissä jo yksi Ässien tärkeimpiä pelaajia. Nappihankinta, joka kykeni horjuttamaan muita hyvien fyysisten ominaisuuksiensa sekä nopeutensa avulla. Täydellinen kolmosketjun pelaaja ei jatka Porissa, vaan palaa Ruotsiin.

Patrik Moisio

RS 6 0+1=1, 0, 4 min

SM-liiga oli TUTOsta hankitulle hyökkääjälle täysin väärä sarja. Ei pysynyt muiden mukana liigassa. Moisio pudotettiin ansaitusti junioreihin hakemaan vauhtia, mutta keskittyi siellä lähinnä surffailuun. Hyökkääjän asenteeseen jäi rutkasti parannettavaa.

Tuomas Pihlman

RS 53 3+7=10, -3, 43 min
PO 16 2+1=3, +3, 10 min

Katastrofaalinen runkosarja. Pihlman aloitti kärkiketjuista, mutta putosi nopeasti alaketjuihin. Hyvä laukaus ei riitä, jos liike ja itseluottamus ovat kadonneet. Alkukaudesta hyökkääjä pääsi vielä maalipaikoille, myöhemmin ei edes niille. Pudotuspeleissä osoitti kuitenkin merkkejä siitä, miksi on aikoinaan ollut liigan kärkipelaajia. Pudotuspelit herättivät kuitenkin toiveita paremmasta tulevaisuudesta.

Sami Mutanen

RS 59 3+8=11, -3, 18 min
PO 16 0+2=2. +1, 0 min

Mutanen ei loistanut koko kauden aikana, mutta laituri teki sen, mitä odotettiin. Energiaketjun tärkeä palanen kykeni loistavalla liikkeellä viemään kiekon hyökkäysalueelle ja maalipaikkoihin. Hyökkääjällä ei kuitenkaan ole ominaisuuksia tehdä tulosta. Siitä huolimatta omassa roolissaan todella arvokas pelaaja Ässille.

Michael Ryan

RS 53 18+18=36, +14, 54 min
PO 13 5+4=9, +6, 16 min

Ryan oli läpi kauden patapaitojen tärkeimpiä pelaajia, mutta epätasaisuuden vuoksi kausi ei ollut aivan nappisuoritus. Hyökkääjä oli välillä loistava, välillä puolestaan katastrofaalisen huono. Pudotuspeleissä Ryan aloitti surkeasti, mutta lopulta iski tukun tärkeitä maaleja. Suoraviivainen pelaaja, joka käytti viimeisen mahdollisuutensa pelastaa uransa.

Severi Sillanpää

RS 60 6+5=11, -2, 12 min
PO 16 0+4=4, 0, 8 min

Sillanpään kausi oli tasapaksu. Näyttää siltä, että eväitä ei ole nykyistä roolia pidemmälle. Alempien ketjujen sentteri oli joukkueen tärkeimpiä alivoimapelaajia. Porilaisen peliäly ja rauhallisuus auttavat koko joukkuetta. Ylempiin ketjuihin kaivattaisin kuitenkin vielä lisää liikettä, enemmän käsiä ja yleisesti aimo annos lisää röyhkeyttä.

Aki Uusikartano

RS 53 11+10=21, +15, 16 min
PO 15 3+7=10, +6, 2 min

Ei ole sattumaa, että se joukkue menestyy, jossa Uusikartano pelaa. Ilman häntä Porissa tuskin juhlittaisiin mestaruutta. Liigan paras alivoimapelaaja oli taas oma laadukas itsensä. Aloitti kauden alemmissa ketjuissa, mutta otti kauden edetessä kakkossentterin paikan. Pudotuspeleissä Uusikartano kykeni tekemään erittäin hyvät tehot.

Eero Elo

RS 31 10+4=14, +5, 10 min
PO 16 6+2=8, +3, 8 min

Nappihankinta Raumalta. Alku Porissa oli hyökkääjälle todella hankala, sillä Elolla ei ollut edes itseluottamuksen rippeitä jäljellä. Hiljalleen luistin liikkui aina vain paremmin. Ensimmäisten onnistumisten jälkeen alkoi tulostakin syntyä. Erinomainen rannelaukaus oli alituinen uhka pudotuspeleissä. Finaalisarjassa Elo oli jo kenties Ässien paras hyökkääjä. Ensi kaudella luvassa isoja minuuttia Padan hyökkäyksessä.

Kauden aikana Ässät menetti kaksi syömähammastaan. Heistä kesken kauden Venäjälle lähtenyt Stephen Dixon voitti Ässien sisäisen pistepörssin, vaikka otteluita kertyi lopulta vain 44. NHL:n työsulun aikana Porissa pelannut Jesse Joensuu puolestaan oli parhaimmillaan kenties koko SM-liigan paras työsulkuvahvistus.

Joukkueessa kävi piipahtamassa yhdeksän ottelun ajan lopulta Tapparassa hopeaa napannut Dragan Umicevic. Omista junioreista yksittäisiä pelejä saivat vyölleen Jesse Huhtala ja Samuli Virkkunen, sekä luukkuvahtina liigatunnelmaa haistellut Atte Tolvanen.

» Lähetä palautetta toimitukselle